Olen nainen, äiti, vaimo, tyttö, isosisko, keskisisko, pikkusisko, kävelijä, etsijä, opettaja, oppilas, tytär, kirjoittelija, hauturi, kasvattaja, avantouimari, nuori (35), aikuinen (35), keski-ikäinen (35), ikääntynyt (35), kokkailija, nautiskelija, kakuntekijä, kristitty, hoitaja, esteetikko, tukija, tuettava, ystävä, lukija, rukoilija, melankolikko, liikenainen, rakastaja, analyytikko, keittiöpsykologi, sohvasosiologi, maalainen, sanailija, mehtäläinen, pikkuinen, kuljeskelija, puutarhanhoitaja, pohdiskelija, matkailija, sosiaalinen erakko, omakotiasuja, empaattinen, kipeästi kiltti mutta oikenemassa, impulsiivinen, tasapainoinen, kuuntelija, pieneksi kasvamassa, intuitiivinen, koiranystävä, sukurakas, suihkufani, agilitaaja, rajanvetäjä ja tunnelmanluoja.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Mikä minua liikuttaa?

Mikä saa mieleni liikahtamaan? MIkä saa kehoni siirtymään? Mikä saa aivoni päättämään, tekemään ratkaisuja? Näitä mietin tänään, kun inhottava kevätflunssa pakottaa sohvalle, eikä mielessä oikeasti liikahtele mitään rakentavaa. Jumi kuvastaa parhaiten olotilaani nyt, huonosti valvotun yön jälkeen. Posivittia, Finrexiniä, kuumaa maitokahvia, höyryävää inkiväärijuomaa, eikä mikään enää auta. Myöhästyin lääkkeineni muutamalla tunnilla, jotta niillä olisi ollut flunssaa torjuva vaikutus. Pöh. Inkiväärijuoman väitetään helpottavan myös oireita, joten vuorotellen ryystän sitä ja finrexiiniä.

Inkiväärijuoma on helppo valmistaa: Raasta noin 1 tl tuoretta inkivääriä kiehautettuun vesimukilliseen. Lisää mukiin hunajaa makusi mukaan ja anna hautua pari minuuttia. Purista juomaan sitruunaa, siivilöi ja nauti.

Sohvalla istuskelu ei ole mitään ilman kunnon sohvapsykologisia pohdintoja. Niinpä jumifiiliksistä huolimatta ajatukset kuitenkin kävivät kulkemaan höyryävien lääkejuomien säestämänä. Haluaisin olla kokonaisuus, sellainen kokonaisuus, joka toimii johdonmukaisesti - tunteet, tahto ja toiminta sopusoinnussa. Jos joku näistä kolmesta pulppuilee eri tahtiin, tuottaa impulsseja, jotka ovat vieraita kokonaisuudelle, tasapainosta puuttuu jotain. Silloin on aika pysähtyä, istahtaa kivelle miettimään.

Jos ei tiedä, mihin suuntaan kulkea, ei pidä kulkea mihinkään suuntaan. Ihmisellä vain on kummallinen taipumus kiiruhtaa suin päin jonnekin päin juuri silloin, kun olo on hämmentynyt tai hätäinen. Levottomalla mielellä vikasuunnan valitseminen on todennäköisempää kuin oikean. Joskus toimintakyvyn kadottava, ihmisen niille sijoilleen pakottava kuumetauti on juuri se, mitä mieli tarvitsee, kun se ei muuten suostu pysähtymään paikoilleen. Kun päämäärätön kiiruhtaminen loppuu, edes hetkeksi, saattaa nähdä taas selkeämmin.

Haluan oppia kunnioittamaan omaa temperamenttityyppiäni suhtautumisessani elämään ja tavassani elää. Huomaan keskittyneeni liiaksi toimimaan oikealla tavalla, saavuttaakseni haluamani tavoitteet, ja jättänyt huomioimatta sen, millainen ihminen luonnostani olen. Olen pyrkinyt muuttamaan itseäni ihmiseksi, jollainen haluaisin olla. Ihailemani ihmistyyppi on selkeä, toiminnallinen ja tehokas. Kuitenkin, pohjimmiltani olen intuitiivinen, voimakkaasti tunteva, herkkä ja impulsiivinen. Vasta viime aikoina olen alkanut hyväksyä näitä piirteitäni, ja myös alkanut ymmärtää, miten mahdotonta ja typerää on yrittää muuttua ihmisenä jonkinlaiseksi. Eikö tarkoituksenmukaisempaa ole tulla siksi ihmiseksi, joka olen? Opetella elämään tasapainoisesti sellaisena ihmisenä, jollaiseksi minut on luotu. Tuhoan identiteettiäni - minuuttani - sillä, että yritän häivyttää tuntemukseni ja luonnolliset reaktioni. Jos haluan tulla yhä enemmän omaksi itsekseni, minun täytyy kuunnella tunteitani, ajatuksiani, reaktioitani ja mutustella niitä. Toiminta, päätökset ja liikkeet, ne haluan oppia tekemään tasapainossa tuntemusteni kanssa. Lähellä olevat ihmiset tulee huomioida myös, mutta tasapaino itsensä kanssa on ainoa perusta, jolle muut ihmissuhteet voi terveellä tavalla rakentaa.

Ihmeellisen joustava on ihmismieli. Vaikka kolmisenkymmentä vuotta elää jollakin tietyllä tavalla itsensä sisällä, etsien itsensä ulkopuolelta ihmisen kuvaa, kaiken sen jälkeen voi kuitenkin oppia uusia tapoja olla, elää, ajatella ja suhtautua, kuitenkin omana minunani.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tiramisuuuh...

Tiramisu on ihmeellisen hieno herkku. Harvalla sellaisella jälkkärillä, joka ei sisällä suklaata, on tiramisun kaltainen vaikutus kehoon ja mieleen. Elämäni parhaan tiramisun söin kesällä 2010 Italiassa, Limone sul Gardalla, Bar Pasticceria Gian Martin -nimisessä konditoria-baarissa.

[Tässä kornihko mainosmusavideo Limone sul Gardasta, "Limone, my love". Naiiviudessaankin video on aika söötti, ja kuvastaa hienosti kohteen ainutlaatuista tunnelmaa. Limone on mainio perhelomakohde: kaunis, turvallinen ja tunnelmallinen.]

Astuin sisään Gian Martin -baariin sattumalta vessaa etsiskellessämme. Paikka ei ollut erityisen houkutteleva tai tunnelmallinen miljööltään. Paikallista väkeä kulki kuitenkin sisään ja ulos tiuhaan, take-away-tuotteita noutaen, mikä on aina hyvä merkki. Päätin hetken mielijohteesta tahtoa vessakäynnin lisäksi iltapäiväkahvit tiramisun kera. Leivonnainen oli, ah ihmeellisen ihanaa: juuri niin täyteläistä, kuohkeaa ja tasapainoisen maukasta kuin paras tiramisu voi olla. Kiittelin tarjoilijaa vuolaasti, ja hän kertoi ylpeänä, että heidän leipomonsa on tiramisustaan kehuttu. Hän pahoitteli vain sitä, etten päässyt maistamaan tuotetta parhaimmillaan: muutaman tunnin painumisen myötä se olisi ollut kuulemma vieläkin herkullisempi. 

Toiseksi paras tiramisu yllätti isosiskon illallispöydässä: suu-ren-mois-ta maun ja rakenteen tasapainoa! Sisko oli saanut reseptin ystävältään, ja näin minullakin oli onni saada se haltuuni. Minusta tiramisun pitää olla kuohkea, täyteläinen ja raikas. Se ei saa olla liian makea, eikä myöskään liian ärhäkkä: mausteet (espresso ja alkoholi) eivät saa puskea kitkeränä läpi. Tässä haltuuni päätynyt suosikkiresepti:

 TIRAMISU

2,5 dl espressokahvia

0,5 dl marsalaviiniä (tai konjakkia, portviiniä, amarettoa, rommia tai vaikka yhdistellä kahta)

5      kananmunaa

1 dl   sokeria

500g mascarpone-juustoa

200g savoiardi-keksejä (pakkauksessa on 150g, ja minusta sekin riittää)

Pinnalle:

1/4 dl tummaa kaakaojauhetta


Mausta jäähtynyt kahvi viinillä.

Erota keltuaiset valkuaisista ja vatkaa valkuaiset vaahdoksi.
Lisää sokeri sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota seos.
Sekoita keltuaisvaahtoon mascarpone ja valkuaisvaahto.
Kasta yksitellen puolet kekseistä maustettuun kahviin ja asettele ne vuoan pohjalle sokeripuoli ylöspäin. Keksin alapuoli siis kastellaan.

Levitä päälle puolet täytteestä ja toista tämä. 
Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia. 
(Minusta kannattaa odottaa seuraavaan päivään.)
Siivilöi pinnalle kaakaojauhe.
Kuvan tiramisu on tehty kulhoon, johon ei ole tarpeen tehdä varsinaisia keksikerroksia: keksit laitetaan sinne tänne, vuoroin massan kanssa. Jos haluat rakenteeltaan selkeän, kakkumaisemman tiramisun, tee se nelikulmaiseen vuokaan, johon laitat kaksi kerrosta, ohjetta seuraten.

Siskon +/-10-vuotiaat lapsetkin pitävät tiramisusta. Meidän saman ikäluokan muksut puolestaan syövät vaahtomassaa, mutta jättävät lautaselle kahvilla maustetut keksiosat.

Kevätaurinko siivilöi valoaan sunnuntaiaamun brunssipöytään. Poistunkin nauttimaan tiramisustani maitokahvin keralla, mmm...

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kohtasin mammutin

Poikkesin Kuopion museossa. Kierroksen parasta antia oli - ehkä hieman yllättäen - rekonstrutoitu 5000-kiloinen mammutti. Yllättävää siksi, että tieteenaloista luonnontiede, ehkä kaikkein vähiten historiallinen luonnontiede, kiinnostaa minua. Mammutti kuitenkin onnistui tekemään vaikutuksen, mikä ei kuitenkaan johtunut mammutin esihistoriallisesta vetovoimasta, vaan mielensisäisistä liikkeistä, jotka mammutti hiljaisella läsnäolollaan tarjosi.

Kuopion museo on hieno nelikerroksinen satavuotias rakennus, jossa on luonnontieteellinen ja kulttuurihistoriallinen osastonsa. Museo kätkee sisälleen useita, osittain vaihtuvia näyttelyitä. Mutta, mutta: Museossa kaikuu, ja minun on vaikea sietää pitkään jatkuvaa hälyä. Ainakaan en pysty keskittymään täysipainoisesti metelissä, saati sitten nauttimaan kulttuuriannista. Mielenrauhani rikkumisen desibeliraja on nolostuttavan matala. Perheenjäsenet tietävät.

Uuvuttavan meluisan näyttelykierroksen keskivaiheilla kohtasin mammuttini. Mammuttihuoneessa oli rauha, lepo ja hiljaisuus. Hiljaisuus oli kuitenkin enemmän ilmapiiri kuin konkreettinen äänettömyys: sielläkin oli ihmisiä, jotka kyllä juttelivat, mutta kaiku puuttui. Mammutti oli tilassaan kuin yksin: sinne ei ollut sijoitettu muita näyttelyesineitä. Tilassa ei ollut läpikulkuliikennettä, koska sinne johti vain yksi ovi. Istahdin mammutin seuraan muutamaksi minuutiksi ja latasin mielenrauha-akkuni siinä nelimetristä pehmoeläintä katsellen. Tilan valaistus oli hämyinen, ja taustalla soi hiljainen musiikki, esihistoriallisen luonnon äänien jäljitelmä. Äänimaailma oli oikein onnistunut ja rauhoittava, ja sai minut pohtimaan, josko luonnon äänimaisemanauhoitteet rentouttaisivat kotonakin nukkumaan käydessä.

Mammutin kohtaamisen jälkeen museon alakerran ryijynäyttelykin maistui. Pystyin taas keskittymään ja nauttimaan näkemästäni, jopa samassa tilassa slaavilaisen turistiseurueen kanssa.



Kuopion museon sivut

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Autuaaksi tekevä suihku

Minulla on suihku. Oikeammin meidän talossamme on suihku. Suihkutila on riittävän suuri ja ovessa on lukko. Luonnonvaloa tulvii pikkuikkunoista kahdesta ilmansuunnasta, pohjoisesta ja lännestä. Sen lisäksi suihkutilassa on kirkasvalolamppu, jonka napsautan tilaan loistamaan niinä aamuina, kun luonnonvalo odottaa aikaansa.

Suihkussa ei ole verhoa: siellä ei tarvita suihkuverhoa, koska roiskeet rajautuvat tilassa riittävästi kolmella seinällä ja serminpätkällä. Onneksi verhoa ei ole, koska inhoan suihkuverhoja: niillä on ikävä taipumus saalistaa suihkussa olijaa. Suihkurauha on minulle tärkeä, lähestulkoon pyhä asia, jonka varmistamiseksi teen kaiken mahdollisen, esimerkiksi lukitsen suihkutilan oven. Kimppuun hyökkivää verhoa ei saa lukittua ulos. Arvelen, että verhon saisi pidettyä aloillaan, jos perehtyisi lämpötiloihin, ilmanvaihtoon ja verhon liikkeeseen fysikaalisena kokonaisuutena. Enkä oikein jaksaisi, en.

Olen suihkussa joka aamu, ja nimenomaan olen suihkussa, en vain käy siellä. Suihkuhetkeni on oma tilani, mieleni rauhoittumisen aika. Peseytyminen tapahtuu niin rutiininomaisesti, ajattelematta, että pystyn keskittymään mielen puhdistamiseen ja rauhoittamiseen. Kiinnitän sisäisen katseeni kohti Jumalaa ja olen hiljaa.

Suihkuni veden paine on voimakas ja vesi on tarvittaessa hyvinkin kuumaa. Kuuma vesi herättelee verenkiertoni ja rentouttaa lihakset. Olen herkästi pulassa kehoni suhteen monen päivän matkoilla, jos kuuma, voimakaspaineinen suihku ei ole käytettävissäni. Lihakset jumiutuvat, ja siitä seuraa päänsärkyä. Siinä tapauksessa huolehdin normaalia tarkemmin, että huollan lihaksiani muilla keinoilla: hyvä istuma-asento, venyttelyt ja liikettä tavallista enemmän - joko reipasta kävelyä tai juoksua. Näiden lisäksi puen riittävästi päälle, ettei keho jumita outoihin asentoihin palelun vuoksi.

Minua hymyilyttää, kun ajattelen suihkuani. Tuntuu, kuin koko olemukseni hymyilisi, maksaa ja keuhkoja myöten (Eat, pray, love -elokuvan balilaisen höppäpoppa-ukkelin sanoin). Olemuksen hymy on varmaan sukua kiitollisuudelle. Kiitollisuus saa mielen nousemaan, heräämään eloon, katsomaan asioita oikeasta näkökulmasta.
Kiitollisuus valaisee mielen.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Minäksi, joka olen

Nyt, 33-vuotiaana, tunnen olevani enemmän Jenny kuin koskaan. Aivan kuin kulkisin polullani enemmän omaan tahtiin kuin ennen. On helpompi tehdä päätöksiä tai yhtä lailla jättää tekemättä - ilman huonoa omaatuntoa. Tämä blogi on osa matkaani yhä enemmän siksi ihmiseksi, joksi minut on luotu, koska:

  • Ajattelen, siis kirjoitan.
  • Kirjoitan, siis ajattelen.
  • Ajattelen, siis olen.
Vielä, näiden edellisten etummaiseksi voisin lisätä: Kävelen, siis ajattelen. Yksin metsässä kävellessä mieli tuntuu kirkkaalta ja ajatukset selkeiltä. Rapsakan lenkin myötä kirjaimet ja sanat valuvat näpeistä sulavasti.

Tahdon tällä elämäni matkallani kulkea sopivalla tahdilla, että ehdin nähdä, kuulla ja tuntea. Välillä istuskelen ilman kiirettä kivellä polun varrella, kunnes on aika taas kulkea polulla.