Pyhä mehtä pyhäpäivänä

Pyhähäkin kansallispuisto tuoksui tänään tuoreelta keväältä. 

Ja tältä se mehtä tänään näytti. Huh.

  

Se maistui makkaralta, nokipannukahvilta ja kääretortulta. Tuntui auringonpaisteelta poskilla ja tulvalta vasemmassa lenkkarissa. Kuulosti tikantakutukselta ja mummon äänekkäältä puhelulta metsän rauhassa.

Kuvia tuli reissulla ropsuteltua kuin huomaamatta pari sattaa, tässä muutama.

  

Tekee ihmisen perin juurin tyytyväiseksi, tämmöinen päivä. Ainakin meidät mehtäläiset.

Jospa te ulkomehtäläiset äitienpäivänviettäjätkin pääsitte näiden kuvien myötä mehtätunnelmaan. Istanbul ja Espoo, ho-hoi!

Onni ja ilo olkoon suvun äideille!

Mehtälenkillä

 Kevät ei ole ikinä ollut oma vuodenaikani. Silti täytyy myöntää, että aika juhlavaa oli tallustaa lumettomassa lähimetsässä, ilta-auringonpaisteessa oman lauman kanssa. Jäälle ei enää voi mennä, mikä tarkoittaa väkisinkin kevään vihdoin tulleen. Sehän on sitten kesäkin ihan kohta.

Vähän on turkki takussa ja viikset likaset, mutta enkö minä ole siltikin nätti. ;)

Puut ovat ihania. Joko kasvamassa omalla paikallaan, mutta myös pinottuna tai sahattuna, hiottuina pintoina. Aina ne tuoksuvat ihmeellisen hyvälle.

Käytiin lintujakin kahtelemassa ja kuuntelemassa, mutta kun lintulajeista on kyse, muistini pyyhkii kaiken nähdyn ja kuullun saman tien pois. Se on kyllä kummallista, miten valikoivasti aivojen lokerot tuntuvat toimivan: Jotkut asiat löytävät pysyvät paikkansa muistissa saman tien, eikä tarvitse edes miettiä. Toisia asioita täytyy tankata ja harjoitella, ja sittenkin ne vaan unohtuvat. No, lauma saakoon loistaa tässä(kin) asiassa. Onpahan, keneltä kysyä.

Kumpparirakkautta

Löysin kuulkaa uudet ihanat kumpparit, joista tuli hyvähyvähyvä mieli! Voi että. Harvoin tulee kaupasta ostettavasta asiasta näin iloinen olo. [Nämä kävelivät itsekseen jalkoihini: kaverille kiitos, kun tilasit turhia tuotteita Ellokselta, ja mää sain poimia niistä tarpeellisimmat omaan koppaan.] 

Nyt ei haittaa, vaikka keli olis minkälainen kevät-talvi-loska-märkyys-öllötys: mulla on kumisaappaat, jotka sopivat joka keliin ja menoon. Tiluliii ja titityyy... :] 

Joo, ja näillä pääsee vaikka mehtälenkille Hymy Koirasen kaa. :)

 

Autuaaksi tekevä suihku

Minulla on suihku. Oikeammin meidän talossamme on suihku. Suihkutila on riittävän suuri ja ovessa on lukko. Luonnonvaloa tulvii pikkuikkunoista kahdesta ilmansuunnasta, pohjoisesta ja lännestä. Sen lisäksi suihkutilassa on kirkasvalolamppu, jonka napsautan tilaan loistamaan niinä aamuina, kun luonnonvalo odottaa aikaansa.

Suihkussa ei ole verhoa: siellä ei tarvita suihkuverhoa, koska roiskeet rajautuvat tilassa riittävästi kolmella seinällä ja serminpätkällä. Onneksi verhoa ei ole, koska inhoan suihkuverhoja: niillä on ikävä taipumus saalistaa suihkussa olijaa. Suihkurauha on minulle tärkeä, lähestulkoon pyhä asia, jonka varmistamiseksi teen kaiken mahdollisen, esimerkiksi lukitsen suihkutilan oven. Kimppuun hyökkivää verhoa ei saa lukittua ulos. Arvelen, että verhon saisi pidettyä aloillaan, jos perehtyisi lämpötiloihin, ilmanvaihtoon ja verhon liikkeeseen fysikaalisena kokonaisuutena. Enkä oikein jaksaisi, en.

Olen suihkussa joka aamu, ja nimenomaan olen suihkussa, en vain käy siellä. Suihkuhetkeni on oma tilani, mieleni rauhoittumisen aika. Peseytyminen tapahtuu niin rutiininomaisesti, ajattelematta, että pystyn keskittymään mielen puhdistamiseen ja rauhoittamiseen. Kiinnitän sisäisen katseeni kohti Jumalaa ja olen hiljaa.

Suihkuni veden paine on voimakas ja vesi on tarvittaessa hyvinkin kuumaa. Kuuma vesi herättelee verenkiertoni ja rentouttaa lihakset. Olen herkästi pulassa kehoni suhteen monen päivän matkoilla, jos kuuma, voimakaspaineinen suihku ei ole käytettävissäni. Lihakset jumiutuvat, ja siitä seuraa päänsärkyä. Siinä tapauksessa huolehdin normaalia tarkemmin, että huollan lihaksiani muilla keinoilla: hyvä istuma-asento, venyttelyt ja liikettä tavallista enemmän - joko reipasta kävelyä tai juoksua. Näiden lisäksi puen riittävästi päälle, ettei keho jumita outoihin asentoihin palelun vuoksi.

Minua hymyilyttää, kun ajattelen suihkuani. Tuntuu, kuin koko olemukseni hymyilisi, maksaa ja keuhkoja myöten (Eat, pray, love -elokuvan balilaisen höppäpoppa-ukkelin sanoin). Olemuksen hymy on varmaan sukua kiitollisuudelle. Kiitollisuus saa mielen nousemaan, heräämään eloon, katsomaan asioita oikeasta näkökulmasta.
Kiitollisuus valaisee mielen.

Minäksi, joka olen

Nyt, 33-vuotiaana, tunnen olevani enemmän Jenny kuin koskaan. Aivan kuin kulkisin polullani enemmän omaan tahtiin kuin ennen. On helpompi tehdä päätöksiä tai yhtä lailla jättää tekemättä - ilman huonoa omaatuntoa. Tämä blogi on osa matkaani yhä enemmän siksi ihmiseksi, joksi minut on luotu, koska:

• Ajattelen, siis kirjoitan.
• Kirjoitan, siis ajattelen.
• Ajattelen, siis olen.

Vielä, näiden edellisten etummaiseksi voisin lisätä: Kävelen, siis ajattelen. Yksin metsässä kävellessä mieli tuntuu kirkkaalta ja ajatukset selkeiltä. Rapsakan lenkin myötä kirjaimet ja sanat valuvat näpeistä sulavasti.

Tahdon tällä elämäni matkallani kulkea sopivalla tahdilla, että ehdin nähdä, kuulla ja tuntea. Välillä istuskelen ilman kiirettä kivellä polun varrella, kunnes on aika taas kulkea polulla.