Valkoinen, musta lokakuu

Autuas pohjoinen rauha.

Asumme Nabu Nappisilmän kanssa raksaparakkina palvelleessa muutaman neliön rakennuksessa. 'Koppi' on kivenheiton päässä päämökistä. Tästä pikkumökistä on suunniteltu tehtäväksi saunaa. Jos minulta kysytään, se jää kyllä majataloksi, niin täydellinen oma ylhäisyys kopissa on elää ja tehdä työtä. Kirjoittaa. Tai mietiskellä. Ja lukea. Opiskella. Tehdä budjettilaskelmia (!). Lämpötila mökissa on sen verran epätasainen, ettei ihminen suistu ylenpalttiseen mukavuuden tilaan. Silloin kuuma suihku ja lämmin aamupuuro riittää tuottamaan kiitollisen olon.

Meillä kävi sukulaisvieraita kotipuolesta. Seurueen 7-vuotias ehti tehdä muutaman tunnin aikana monta lumiukkoa eilen. Ainetta on kyllä hieman naftisti, eli kärsivällisyyttä rakentamisessa tarvittiin, mutta täydellinen nuoska tasoitti tilannetta. Tyttö on lumimuovailuissa huimasti edellä kavereihinsa nähden, kun palaa kotiin Keski-Suomeen. :-) Harmi, etten tajunnut kuvata lumitaidetta.

Aamulla oli kymmenen pakkasastetta, ja kiirettä piti hilpaista pyjamassa päämökkiin aamukahville. Maisemat pysäyttivät jäätävästä tunnelmasta huolimatta. Parille kuvalle on oltava aina aikaa.

Lunta, jäätä ja pohjoista valoa

Yönseutu levitti ohuen lumikerroksen maan pinnalle. Tuntuu onnekkaalta nousta näihin maisemiin, etenkin, kun kotimaisemissa sataa kuulemma harmaata vettä.

Onnekasta sekin,  että Nabu-nappisilmä nukkui ensimmäistä kertaa koko yön ilman levottomuuksia. Alkaa tottua lappilaiseen elämäntyyliin tuokin: jokaiseen naapurin huskylauman ulvahdukseen ei tarvitse herätä kommentoimaan.

Aurinko ja kuu samassa kuvassa päällekkäin. Aika suloinen tunnelma.

'Kuinkas suloinen minä olen? [Ja uljaskin vielä.] Kuvausjärjestelyissä huomioitiin, miten upeasti pohjoisen auringonnousun valo kultaa turkkini.' Nabu aurinkokuu-ilmiötä ihailemassa.
















Savumerkkejä lähetellään, että saan kuuman aamusuihkuni. Ei tarvita kuin ajatus, kun isä on jo laittanut tulen vesipadan alle. Ylellisyyttä. :-)

Muutama tunti sitten Pitkäjärvi jäätyi. Kun olisi malttanut herätä aiemmin, olisi päässyt seuraamaan hetkiä, kun vesi kiinteytyy vähitellen, kohta kohdalta jääksi. Onneksi ehdin ottaa eilen ja toissapäivänä kuvia Hetasta mustana. Enpä arvannut, että tänään olisi jo myöhäistä.

Kotimaan kainalossa

Keskellä ei mitään, ja kuitenkin keskellä kaikkea. Tiainen tervehtii kelohongan oksalta. Maisemat valkenivat ensimmäisenä aamuna tällaisina. Lapinmaalla on harmain aika vuodesta. Kysyin, kuinka pitkä matka on keskustaan. Ollaan kuulemma keskustassa. Kun menet tuon nyppylän toiselle puolelle, kirkontorni näkyy jo... :-)

Ihania tyttöjä!

Hei tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä! Aiheesta lisää YK:n sivuilla: klikkaa tästä. Poimin albumeistani viime helmikuiselta Dhakan-matkaltani kuvia ihanista bengalitytöistä.

Nämä tytöt ovat välitunnilla, ja siinä mielessä onnekkaita, että vain neljäsosa lapsista Bangladeshissa käy koulua. Viidennes 5-14-vuotiaista on lapsityöläisiä.

Dhakassa saa pienistä tytöistä toisenlaisiakin kuvia, ja siksi tunteet käyvät sekaviksi näitä iloisia kuvia katsellessa. Kotikunnan kouluruokakeskustelukin saa uusia sävyjä, kun tätä jää miettimään. Tai oikeastaan keskusteluun ei huvitakaan enää osallistua.

Pidetään kaikki maailman ihanat tytöt mielessä. Kunpa useampi tyttö saisi edellytykset olla oma, ihana itsensä. Suomalainen Fida on Dhakassa antamassa mahdollisuuksia hyvään elämään slummien bengalilapsille. Lue upeasta slummikouluhankkeesta täältä.

Hyvää Tyttöjen päivää kaikille meille tytöille ja myös niille, jotka toivovat tyttöjen elämään hyvää. Kunpa tytöksi syntyminen voisi olla onni kaikkialla maailmassa, yhtä lailla kuin pojaksikin.

Hetki kuin tuhat vuotta

Aikaa ja sen kulumista mietin. Hetkiä, minuutteja, päiviä, vuosia.

Sen muutaman hetken aikana, jona leipä paahtuu, ehdin lukea vaikkapa yhden blogikirjoituksen. Tai siivota koiranpennun jätöksen olkkarin nurkasta. Samassa ajassa ehtii saada myös puhelun läheisen äkillisestä kuolemasta: elämänsuunnan muuttavan puhelun. En tiedä, mihin näillä ajatuksilla pyrin. Mietin vain. Ehkä kliseisenkin oloisesti mietin, pieniltä ja lyhyiltä vaikuttavien hetkien merkitystä.

Jokainen valinta on omani, ja pienikin valinta kuljettaa polkua johonkin suuntaan. Joskus pieneltä ja vähäpätöiseltä vaikuttava ratkaisu voikin osoittautua isommaksi kuin osasi ennalta arvata. Siksi arvojen mukainen elämä ja valinnat ovat niin tärkeä, kokonaisen elämän kokoinen, pohtimisen arvoinen asia. Haluaisin osata valita kauniisti ja oikein. Niin, että valinta on niiden arvojen mukainen, joille haluan polkuni perustaa.

Eräs läheinen ihminen on puhunut niin kauan kuin muistan rakkaasta harrastuksestaan, johon hänellä ei ole aikaa. Tai tilaa. Tai muuten vain mahdollisuuksia. Hän sairastui vakavasti, ja oli vähällä kuolla, mutta selvisi sairaudestaan sittenkin. Hän alkoi heti toivuttuaan harrastamaan. Ennen ei ollut aikaa hetkeäkään. Yhtäkkiä jokainen hetki onkin kuin tuhat vuotta.

Ja tuhat vuotta kuin hetki.

Budapestin rannalla on upea Kengät-muistomerkki I maailmansodassa Tonavaan ammuttujen muistolle.

Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ollut herättää synkeää mieltä. Pidetään aistit auki polulla, jokaisen askeleen kohdalla. Ja muistetaan pysähtyäkin välillä.

Se on maanantai,  ja viikko ihanasti alussa. Monta hetkeä mahtuu tähänkin viikkoon.

Vaniljaisia kuppikakkuja, ah

Olen siirtynyt uuteen elämänvaiheeseen. Tilanne tuli ihan yllättäen, odottamatta, kaakonpuoleiselta vasemmalta takaa. Töistä kotiin tullessani jo rapulla sieraimiin tulvi vastapaistetun jonkun-ihanan-vaniljaisen tuoksu. Uusi ihmeellinen elämänaika! Saan lämpimäisherkkuja, vaikka en itse laita tikkua ristiin tahi uuniakaan päälle.

Laps oli kaverinsa kanssa leiponut näitä kuppikakkuihanuuksia, jotka tuossa kuvassa. Kuorrutteen värjäsivät kolmella eri sävyllä, vaivoja säästämättä, pikku esteetikot. Maistuivat taivaallisen ihanille: ehkä parhaat syömäni leivokset ikinä.

Pyhä mehtä pyhäpäivänä

Pyhähäkin kansallispuisto tuoksui tänään tuoreelta keväältä. 

Ja tältä se mehtä tänään näytti. Huh.

  

Se maistui makkaralta, nokipannukahvilta ja kääretortulta. Tuntui auringonpaisteelta poskilla ja tulvalta vasemmassa lenkkarissa. Kuulosti tikantakutukselta ja mummon äänekkäältä puhelulta metsän rauhassa.

Kuvia tuli reissulla ropsuteltua kuin huomaamatta pari sattaa, tässä muutama.

  

Tekee ihmisen perin juurin tyytyväiseksi, tämmöinen päivä. Ainakin meidät mehtäläiset.

Jospa te ulkomehtäläiset äitienpäivänviettäjätkin pääsitte näiden kuvien myötä mehtätunnelmaan. Istanbul ja Espoo, ho-hoi!

Onni ja ilo olkoon suvun äideille!

Suloinen, unettava sade

Heräsin tänä aamuna onnellisena, ah. Aamuyöllä kun alkoi sade, joka ropisi peltikattoon aamuyhdeksään asti. Nukun paremmin, syvemmin ja makeammin sateella. Lapsuudenkodissa oli peltikatto, jonka halusin omaan kotiinikin juuri tuon unetusääniefektin vuoksi. Tuntuuko ilmakin raikkaammalta sisällä asti, vai kuvittelenko vain?

Mikä kukka tämä onkaan? Kasvien nimet unohtuu aina talven aikana.
Nämä näyttivät ihan riehaantuneen yöllisestä sateesta.

 

Nyt vietetään hyvä sadepäivä sisällä puuhastellen [edit. ei piä puuhastella, jos ei taho].
Huomenna ei sada, eikä tarttekaan, koska tarkoitus on lähteä Pyhähäkin kansallispuistoon äitienpäiväretkelle.

Vappupostaus

Näyttää niin mukavalta tuo otsikon sana: 'vappupostaus'. Suomen kielessä on vaan niin huikeita sanoja, yhdyssanoja ja sanayhdistelmiä. Tätä minä todellakin rakastan, tätä meidän suomen kieltä. Suomen kielen yhteydessä voi käyttää amerikkalaisvivahteista rakastaa-verbiä kuulostamatta kornilta. Eikö voikin? Jotain tuotetta tai syötävää ei minusta ole suotavaa rakastaa, mutta kieltä kyllä on. Niin paljon intohimoa ja syviä tunteita liittyy rakkaaseen äidinkieleen.

Vappu sen sijaan herättää minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Se on ollut minulle juhlista vähäpätöisin. En ole osannut juhlia sitä omaehtoisesti, vaan ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa olen ollut osa seuruetta. Niin, että seura on määrittänyt sitä, miten vappua juhlistetaan. Ihan oikeasti, työ tai kevät ei ole ollut minulle riittävä juhlan aihe. Tarkoitan siinä mielessä riittävä, että juhlamieli olisi noussut jostain mielen uumenista luonnostaan. Vappu on ollut minulle luonteva keväänjuhlistamistilanne, mutta vain silloin, kun sää on ollut keväinen. Kylminä, sateisina vappuina olen yrittänyt ajatella sitä työn juhlana. Kuitenkaan täysin onnistumatta.


Pääsiäiseen, jouluun ja pyhäinpäivään mieli on valmistautunut luonnostaan, sen kummemmin ajattelematta. Kirkolliset juhlat ovat aina olleet minulle helppoja juhlamielen kohoamisen kannalta. Samoin syntymäpäivät ovat maailman luonnollisin juhlan aihe. Tänä vappuna ajattelin, että vappu taitaa olla minulle toivoton juhla. Päätin jo melkein eilen, että aion viettää vappuni jatkossa joko matkoilla tai työtä tehden. [lapsia kohtaan epäreiluako..?] Tänään olen miettinyt, löydettyäni vappuongelmani ytimen [= en löydä vapusta tarpeeksi hyvää syytä juhlamieleen], että etsin riittävän hyvän juhlan syyn.

Onko joku minulle tärkeä aihe, jota ei vielä vuodenkierron juhlarepertuaariin kuulu? Löytyi: Pimeästä talvesta on selvitty, ja nyt on todistettavasti kevät. Kesä on ihan kohta ja se tarkoittaa va-lo-a! 

Vappu tuli nyt minullekin.

Löysin Vintiikki -liikkeestä (Siurossa, Tampereen lähellä) nämä viehättävät, laakeat lasit, jonkalaisia olen jo monta vuotta etsinyt. Ah. Pääsin vapunpäivän aamuna yhdeksältä liikkeeseen penkomaan! (Sovin toki käynnistä etukäteen)

Mehtälenkillä

 Kevät ei ole ikinä ollut oma vuodenaikani. Silti täytyy myöntää, että aika juhlavaa oli tallustaa lumettomassa lähimetsässä, ilta-auringonpaisteessa oman lauman kanssa. Jäälle ei enää voi mennä, mikä tarkoittaa väkisinkin kevään vihdoin tulleen. Sehän on sitten kesäkin ihan kohta.

Vähän on turkki takussa ja viikset likaset, mutta enkö minä ole siltikin nätti. ;)

Puut ovat ihania. Joko kasvamassa omalla paikallaan, mutta myös pinottuna tai sahattuna, hiottuina pintoina. Aina ne tuoksuvat ihmeellisen hyvälle.

Käytiin lintujakin kahtelemassa ja kuuntelemassa, mutta kun lintulajeista on kyse, muistini pyyhkii kaiken nähdyn ja kuullun saman tien pois. Se on kyllä kummallista, miten valikoivasti aivojen lokerot tuntuvat toimivan: Jotkut asiat löytävät pysyvät paikkansa muistissa saman tien, eikä tarvitse edes miettiä. Toisia asioita täytyy tankata ja harjoitella, ja sittenkin ne vaan unohtuvat. No, lauma saakoon loistaa tässä(kin) asiassa. Onpahan, keneltä kysyä.

Mun Pariisi - Mon Paris !

Muutama ote omasta rekisteristäni huhtikuiselta matkalta. Mon Paris.

Kukkivat magnoliat. Koko kaupunki näytti olevan menossa naimisiin. Magnolian terälehtiä kengänpohjissa. 

Heleän vaaleanvihreät lehmukset, kirkas huhtikuinen valo.

Macaron-leivokset.  La paikka, josta käydä poimimassa omansa: Ladurée.

Pienet liekit kirkon alttarilla.

Kadut tulvillaan tunnelmaa ja historiaa.

Taidetta joka askeleella, kaduilla ja kujilla.

Naurua, ilon ja onnen kyyneleitä.

Au revoir. Tapaamme pian.