Kevät ei ole ikinä ollut oma vuodenaikani. Silti täytyy myöntää, että aika juhlavaa oli tallustaa lumettomassa lähimetsässä, ilta-auringonpaisteessa oman lauman kanssa. Jäälle ei enää voi mennä, mikä tarkoittaa väkisinkin kevään vihdoin tulleen. Sehän on sitten kesäkin ihan kohta.
 |
| Vähän on turkki takussa ja viikset likaset, mutta enkö minä ole siltikin nätti. ;) |
Puut ovat ihania. Joko kasvamassa omalla paikallaan, mutta myös pinottuna tai sahattuna, hiottuina pintoina. Aina ne tuoksuvat ihmeellisen hyvälle.
Käytiin lintujakin kahtelemassa ja kuuntelemassa, mutta kun lintulajeista on kyse, muistini pyyhkii kaiken nähdyn ja kuullun saman tien pois. Se on kyllä kummallista, miten valikoivasti aivojen lokerot tuntuvat toimivan: Jotkut asiat löytävät pysyvät paikkansa muistissa saman tien, eikä tarvitse edes miettiä. Toisia asioita täytyy tankata ja harjoitella, ja sittenkin ne vaan unohtuvat. No, lauma saakoon loistaa tässä(kin) asiassa. Onpahan, keneltä kysyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti