Valkoinen, musta lokakuu

Autuas pohjoinen rauha.

Asumme Nabu Nappisilmän kanssa raksaparakkina palvelleessa muutaman neliön rakennuksessa. 'Koppi' on kivenheiton päässä päämökistä. Tästä pikkumökistä on suunniteltu tehtäväksi saunaa. Jos minulta kysytään, se jää kyllä majataloksi, niin täydellinen oma ylhäisyys kopissa on elää ja tehdä työtä. Kirjoittaa. Tai mietiskellä. Ja lukea. Opiskella. Tehdä budjettilaskelmia (!). Lämpötila mökissa on sen verran epätasainen, ettei ihminen suistu ylenpalttiseen mukavuuden tilaan. Silloin kuuma suihku ja lämmin aamupuuro riittää tuottamaan kiitollisen olon.

Meillä kävi sukulaisvieraita kotipuolesta. Seurueen 7-vuotias ehti tehdä muutaman tunnin aikana monta lumiukkoa eilen. Ainetta on kyllä hieman naftisti, eli kärsivällisyyttä rakentamisessa tarvittiin, mutta täydellinen nuoska tasoitti tilannetta. Tyttö on lumimuovailuissa huimasti edellä kavereihinsa nähden, kun palaa kotiin Keski-Suomeen. :-) Harmi, etten tajunnut kuvata lumitaidetta.

Aamulla oli kymmenen pakkasastetta, ja kiirettä piti hilpaista pyjamassa päämökkiin aamukahville. Maisemat pysäyttivät jäätävästä tunnelmasta huolimatta. Parille kuvalle on oltava aina aikaa.

Lunta, jäätä ja pohjoista valoa

Yönseutu levitti ohuen lumikerroksen maan pinnalle. Tuntuu onnekkaalta nousta näihin maisemiin, etenkin, kun kotimaisemissa sataa kuulemma harmaata vettä.

Onnekasta sekin,  että Nabu-nappisilmä nukkui ensimmäistä kertaa koko yön ilman levottomuuksia. Alkaa tottua lappilaiseen elämäntyyliin tuokin: jokaiseen naapurin huskylauman ulvahdukseen ei tarvitse herätä kommentoimaan.

Aurinko ja kuu samassa kuvassa päällekkäin. Aika suloinen tunnelma.

'Kuinkas suloinen minä olen? [Ja uljaskin vielä.] Kuvausjärjestelyissä huomioitiin, miten upeasti pohjoisen auringonnousun valo kultaa turkkini.' Nabu aurinkokuu-ilmiötä ihailemassa.
















Savumerkkejä lähetellään, että saan kuuman aamusuihkuni. Ei tarvita kuin ajatus, kun isä on jo laittanut tulen vesipadan alle. Ylellisyyttä. :-)

Muutama tunti sitten Pitkäjärvi jäätyi. Kun olisi malttanut herätä aiemmin, olisi päässyt seuraamaan hetkiä, kun vesi kiinteytyy vähitellen, kohta kohdalta jääksi. Onneksi ehdin ottaa eilen ja toissapäivänä kuvia Hetasta mustana. Enpä arvannut, että tänään olisi jo myöhäistä.

Kotimaan kainalossa

Keskellä ei mitään, ja kuitenkin keskellä kaikkea. Tiainen tervehtii kelohongan oksalta. Maisemat valkenivat ensimmäisenä aamuna tällaisina. Lapinmaalla on harmain aika vuodesta. Kysyin, kuinka pitkä matka on keskustaan. Ollaan kuulemma keskustassa. Kun menet tuon nyppylän toiselle puolelle, kirkontorni näkyy jo... :-)

Ihan niinku lomalla

Järvi on ihan tuossa rannassa,  ja se tekee kesäelämälle hyvää. Rauhoittaa, viilentää ja virkistää. Järvi auttaa siirtymään kesälomamoodiin iltaisin, vaikka onkin viettänyt kesäpäivän työmaalla. Sitä on ihan niinku lomalla, vaikka oikeasti ei olekaan.

 

Nämä maisemat talletan aistimuistiini. Muutaman kuukauden päästä muistot on tarpeen nostella esiin. Silloin keskitalven aikaan, kun kaipaan nähdä ulkona edes JOTAIN pidempään kuin kahden tunnin ajan vuorokaudessa. Siis ulkona. Maisemia. Mitä vaan jotain, ilman keinovaloa.

Nyt saa nauttia valosta ja vihreästä kasvusta ympärillä. Täytellä omiakin kasvuvarastoja. :) 

Bä-ä-ä-äää

Jotakin sanottava välillä täälläkin. 'Bäää' nyt sitten vaikka. Huomaan, että polulla on uusia lukijoita. Se ilahduttaa, tervetuloa seuraan!

Kaverit kuvissa ovat pikkusiskon kesäseuralaiset, jotka tapasin tänään, Köfte ja Iskender. Eikä pidä miettiä, miksi juuri nämä nimet. Usko jo, älä ajattele.







Kesäkelit on minusta olleet ihan ihanat, vaikka kireämmätkin mielipiteet ymmärrän hyvin. Työpäivinä helteettömyydestä osaa olla kiitollinen. Kaunista kuitenkin tämä keskisuomalainen kesäkuu. Kato nyt Pientä Rakasta Lumperoistakin. [kuva alla]

Pyhä mehtä pyhäpäivänä

Pyhähäkin kansallispuisto tuoksui tänään tuoreelta keväältä. 

Ja tältä se mehtä tänään näytti. Huh.

  

Se maistui makkaralta, nokipannukahvilta ja kääretortulta. Tuntui auringonpaisteelta poskilla ja tulvalta vasemmassa lenkkarissa. Kuulosti tikantakutukselta ja mummon äänekkäältä puhelulta metsän rauhassa.

Kuvia tuli reissulla ropsuteltua kuin huomaamatta pari sattaa, tässä muutama.

  

Tekee ihmisen perin juurin tyytyväiseksi, tämmöinen päivä. Ainakin meidät mehtäläiset.

Jospa te ulkomehtäläiset äitienpäivänviettäjätkin pääsitte näiden kuvien myötä mehtätunnelmaan. Istanbul ja Espoo, ho-hoi!

Onni ja ilo olkoon suvun äideille!

Suloinen, unettava sade

Heräsin tänä aamuna onnellisena, ah. Aamuyöllä kun alkoi sade, joka ropisi peltikattoon aamuyhdeksään asti. Nukun paremmin, syvemmin ja makeammin sateella. Lapsuudenkodissa oli peltikatto, jonka halusin omaan kotiinikin juuri tuon unetusääniefektin vuoksi. Tuntuuko ilmakin raikkaammalta sisällä asti, vai kuvittelenko vain?

Mikä kukka tämä onkaan? Kasvien nimet unohtuu aina talven aikana.
Nämä näyttivät ihan riehaantuneen yöllisestä sateesta.

 

Nyt vietetään hyvä sadepäivä sisällä puuhastellen [edit. ei piä puuhastella, jos ei taho].
Huomenna ei sada, eikä tarttekaan, koska tarkoitus on lähteä Pyhähäkin kansallispuistoon äitienpäiväretkelle.

Mehtälenkillä

 Kevät ei ole ikinä ollut oma vuodenaikani. Silti täytyy myöntää, että aika juhlavaa oli tallustaa lumettomassa lähimetsässä, ilta-auringonpaisteessa oman lauman kanssa. Jäälle ei enää voi mennä, mikä tarkoittaa väkisinkin kevään vihdoin tulleen. Sehän on sitten kesäkin ihan kohta.

Vähän on turkki takussa ja viikset likaset, mutta enkö minä ole siltikin nätti. ;)

Puut ovat ihania. Joko kasvamassa omalla paikallaan, mutta myös pinottuna tai sahattuna, hiottuina pintoina. Aina ne tuoksuvat ihmeellisen hyvälle.

Käytiin lintujakin kahtelemassa ja kuuntelemassa, mutta kun lintulajeista on kyse, muistini pyyhkii kaiken nähdyn ja kuullun saman tien pois. Se on kyllä kummallista, miten valikoivasti aivojen lokerot tuntuvat toimivan: Jotkut asiat löytävät pysyvät paikkansa muistissa saman tien, eikä tarvitse edes miettiä. Toisia asioita täytyy tankata ja harjoitella, ja sittenkin ne vaan unohtuvat. No, lauma saakoon loistaa tässä(kin) asiassa. Onpahan, keneltä kysyä.

Telkälle pesä

Tekivät pöntön telkälle ja parille muullekin lintuvuokralaiselle.
- Eikö nuita lintujenkin koteja pidä siivota? [ajatuksella: minä en ainakaan ryhdy...] kysyin katsellen ahdistuneena 'pommin jäljiltä' -olkkariamme, sairastupavaiheen jälkeistä tilannetta.  
[tilanne meillä on kyllä usein pommin jäljiltä ilman sairastelujakin]
- Huomattavasti harvemmin kuin meidän taloa, kuului vastaus. Kerran vuodessa riittää.

Ok, pietään sitten vaan nuo lintukotokiinteistöt, jos kerran tuo raksaporukka hoitaa vuosisiivoukset. [miten rentouttava kaiku onkaan VUOSIsiivouksella VIIKKOsiivouksen sijaan]

Oma kotpuoli telkälle.

Lintujen kodeista tuli mieleeni viisas ajatus, joka on palannut mieleeni monta kertaa elämän eri vaiheissa:

"En voi estää lintua lentämästä pääni yli, mutta voin estää sitä tekemästä pesää päähäni."

On itsestäni kiinni, mihin ajatukseen tartun ja mihin kiinnityn. Monenlaisia vaikutteita risteilee jatkuvasti ympärillä. Sillä on merkitystä, minkä niistä antaa vaikuttaa itseen. Ensin on ajatus, joka voi jäädä ajatukseksi, tai sitten siitä voi myös tulla puhetta. Puheen myötä herkästi myös tekoja.

Tuo ketju toiminee sekä hyvässä että pahassa. Minusta tärkeää olisi, että osaisin olla hereillä erilaisten vaikutteiden suhteen [niiden lintujen, jotka pään yli lentävät], ja osaisin poimia vaikutteista ne, joihin ajatukseni ja toimintani kiinnitän.

Linnut laulelevat söpöisen kuuloisesti, ah. Etsivät pesää ja pesäkumppania? Se on kevät nyt! Tai kohta. [ei näy kuvissa vielä, mutta eikö se riitä, että kuuluu...?]

Kuvaan pääsi myös pihalla käyskentelevä kissapossunausteri. ;)