Rusakko sohvalla

Vähän väliraporttia nausteripinserivauvan elämästä. Nabu on kuulkaa fiksun oloinen, siihen nähden, että se on sentään vaan seitenviikkoinen. Sitäpaitti vielä Hymyn jälkeläinen. ;)

Nabu osaa jo:

- tulla käskystä luokse [jos haluaa]
- pissiä ulos [juu, ja sisälle]
- kertoa mamilleen leikkihetken alkamisesta [repimällä tätä nausteriparrasta]

- istahtaa söpösti alas käskystä [ja käskemättä]
- suhtautua agilityyn asiaankuuluvalla innolla [maassa lepääviä keppejä, koiria ja ihmisiä ylitetty häntä vipattaen ja puomikin teputeltiin alusta loppuun 'ai tästäkö saa makkaraa' -ilmeellä]

- leikkiä eri eläimiä, kuten possua [sianporsaan kiljuntaa erehdyttävästi muistuttava ääni, kun joutuu alakynteen mamman kanssa painiessaan], marsua [pienempänä lyllerönä marsuimitaatio toimi paremmin], lepakkoa [nuo dumbokorvat kun vaan nostaa pystyyn] ja rusakkoa ... [no kato nyt tuota kuvaa sohvalla makaavasta jäniksestä]

PavLOVEa

Kodin kuvalehden (8/2012) Viimeinen kiusaus -reseptipalstalla oli niin söötin näköiset pienet pavlovat, että kokeiltava oli. Etenkin, kun pikkunen siskonen oli kylässä, ja se on toisinaan niin innokas keittiöpuuhastelija.

Perinteinen pavlova on marenkinen kakku, mutta nämä söpöläiset ovat omia pikku leivoksiaan. Reseptissä KK:n sivuilla huomioni kiinnittivät vaniljakastikkeen päällä lepäilevät granaattiomenan siemenet. Granaattiomppu ja vanilja nimittäin kihlautuvat, ah ihanasti. Granaattiomena tuli tutuksi isosiskon luona Istanbulissa viime marraskuussa, kun sitä syötiin hedelmäsalaatissa ja vaniljajäätelön keralla. En ole osannut kotoisten markettien tiskeiltä granaattiomenaa edes huomata.

pikkuinen pavlova-leivos vaniljavaahdolla ja mustikoilla [namsk]

Meidän pienet pavlovat tehtiin KK:n reseptiä mukaillen. Granaattiomenoita ei ollut saatavilla, kun nyt ei olla Istanbulissa vaan Saarijärvellä. Mustikat käyvät melkein mihin tahansa makeaan seuraan, varsinkin vaniljan kaveriksi. Mustikoita siis. Ohjeen vaniljakastike korvattiin vaniljavaahdolla. [Sekoitettiin Ekströmin valmiiseen vanhanajan vaniljakastikkeeseen kermavaahtoa. Ei kaivannut lisäsokeria] Tykkään kuohkeasta vaahdosta kastiketta enemmän.

Vähän äkkimakkeeta, mutta hyvää silti. Vaniljavaahto kannattaa jättää vähemmän makeaksi, koska marenki tekee leivoksesta imelän joka tapauksessa.

Pyhä mehtä pyhäpäivänä

Pyhähäkin kansallispuisto tuoksui tänään tuoreelta keväältä. 

Ja tältä se mehtä tänään näytti. Huh.

  

Se maistui makkaralta, nokipannukahvilta ja kääretortulta. Tuntui auringonpaisteelta poskilla ja tulvalta vasemmassa lenkkarissa. Kuulosti tikantakutukselta ja mummon äänekkäältä puhelulta metsän rauhassa.

Kuvia tuli reissulla ropsuteltua kuin huomaamatta pari sattaa, tässä muutama.

  

Tekee ihmisen perin juurin tyytyväiseksi, tämmöinen päivä. Ainakin meidät mehtäläiset.

Jospa te ulkomehtäläiset äitienpäivänviettäjätkin pääsitte näiden kuvien myötä mehtätunnelmaan. Istanbul ja Espoo, ho-hoi!

Onni ja ilo olkoon suvun äideille!

Kukkakynnet

Laps lakkasi äitinsä kynnet ja toinen laps valitsi lakan värin. 

Kaunis päivä tämä.

Silvian lakkaamat äitienpäiväkynnet. 
[Mavala Tokyo -lakka ja Konad -tarvikkeilla leimatut kukkaset]

Suloinen, unettava sade

Heräsin tänä aamuna onnellisena, ah. Aamuyöllä kun alkoi sade, joka ropisi peltikattoon aamuyhdeksään asti. Nukun paremmin, syvemmin ja makeammin sateella. Lapsuudenkodissa oli peltikatto, jonka halusin omaan kotiinikin juuri tuon unetusääniefektin vuoksi. Tuntuuko ilmakin raikkaammalta sisällä asti, vai kuvittelenko vain?

Mikä kukka tämä onkaan? Kasvien nimet unohtuu aina talven aikana.
Nämä näyttivät ihan riehaantuneen yöllisestä sateesta.

 

Nyt vietetään hyvä sadepäivä sisällä puuhastellen [edit. ei piä puuhastella, jos ei taho].
Huomenna ei sada, eikä tarttekaan, koska tarkoitus on lähteä Pyhähäkin kansallispuistoon äitienpäiväretkelle.

Vappupostaus

Näyttää niin mukavalta tuo otsikon sana: 'vappupostaus'. Suomen kielessä on vaan niin huikeita sanoja, yhdyssanoja ja sanayhdistelmiä. Tätä minä todellakin rakastan, tätä meidän suomen kieltä. Suomen kielen yhteydessä voi käyttää amerikkalaisvivahteista rakastaa-verbiä kuulostamatta kornilta. Eikö voikin? Jotain tuotetta tai syötävää ei minusta ole suotavaa rakastaa, mutta kieltä kyllä on. Niin paljon intohimoa ja syviä tunteita liittyy rakkaaseen äidinkieleen.

Vappu sen sijaan herättää minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Se on ollut minulle juhlista vähäpätöisin. En ole osannut juhlia sitä omaehtoisesti, vaan ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa olen ollut osa seuruetta. Niin, että seura on määrittänyt sitä, miten vappua juhlistetaan. Ihan oikeasti, työ tai kevät ei ole ollut minulle riittävä juhlan aihe. Tarkoitan siinä mielessä riittävä, että juhlamieli olisi noussut jostain mielen uumenista luonnostaan. Vappu on ollut minulle luonteva keväänjuhlistamistilanne, mutta vain silloin, kun sää on ollut keväinen. Kylminä, sateisina vappuina olen yrittänyt ajatella sitä työn juhlana. Kuitenkaan täysin onnistumatta.


Pääsiäiseen, jouluun ja pyhäinpäivään mieli on valmistautunut luonnostaan, sen kummemmin ajattelematta. Kirkolliset juhlat ovat aina olleet minulle helppoja juhlamielen kohoamisen kannalta. Samoin syntymäpäivät ovat maailman luonnollisin juhlan aihe. Tänä vappuna ajattelin, että vappu taitaa olla minulle toivoton juhla. Päätin jo melkein eilen, että aion viettää vappuni jatkossa joko matkoilla tai työtä tehden. [lapsia kohtaan epäreiluako..?] Tänään olen miettinyt, löydettyäni vappuongelmani ytimen [= en löydä vapusta tarpeeksi hyvää syytä juhlamieleen], että etsin riittävän hyvän juhlan syyn.

Onko joku minulle tärkeä aihe, jota ei vielä vuodenkierron juhlarepertuaariin kuulu? Löytyi: Pimeästä talvesta on selvitty, ja nyt on todistettavasti kevät. Kesä on ihan kohta ja se tarkoittaa va-lo-a! 

Vappu tuli nyt minullekin.

Löysin Vintiikki -liikkeestä (Siurossa, Tampereen lähellä) nämä viehättävät, laakeat lasit, jonkalaisia olen jo monta vuotta etsinyt. Ah. Pääsin vapunpäivän aamuna yhdeksältä liikkeeseen penkomaan! (Sovin toki käynnistä etukäteen)

Ihan pihalla

Minä oon ensimmäistä kertaa hetkeä pidempään pihalla. Tänään oli kotiväen mielestä sopiva keli.

 

 

Aika jännäähän tämä on, mutta suhtaudun asioihin aika coolisti yleensä [viiden viikon kokemuksella]. Katellaan täältä housunlahkeen takaa, ja ryömitään esiin sitten, kun kaikki näyttää turvalliselta.

Jännittää kyllä aika paljon. Mamma tuossa vieressä vaan härnää ja tökkii minua, kun minä vapisen ja ihmettelen. Joo-o, on se minun biologinen äiti. Ulkonäkögeenit tulee isän puolelta, sanovat.

Nausteri-pinserin identiteetillä voin sanoa, että ulkomaailmaan voi tutustua ihan reippaasti. Tässä mitään sen kummallisempaa, kun nuuskitaan vähän kuviota ja painellaan sitten menemään.

Pus. Nabu

Mehtälenkillä

 Kevät ei ole ikinä ollut oma vuodenaikani. Silti täytyy myöntää, että aika juhlavaa oli tallustaa lumettomassa lähimetsässä, ilta-auringonpaisteessa oman lauman kanssa. Jäälle ei enää voi mennä, mikä tarkoittaa väkisinkin kevään vihdoin tulleen. Sehän on sitten kesäkin ihan kohta.

Vähän on turkki takussa ja viikset likaset, mutta enkö minä ole siltikin nätti. ;)

Puut ovat ihania. Joko kasvamassa omalla paikallaan, mutta myös pinottuna tai sahattuna, hiottuina pintoina. Aina ne tuoksuvat ihmeellisen hyvälle.

Käytiin lintujakin kahtelemassa ja kuuntelemassa, mutta kun lintulajeista on kyse, muistini pyyhkii kaiken nähdyn ja kuullun saman tien pois. Se on kyllä kummallista, miten valikoivasti aivojen lokerot tuntuvat toimivan: Jotkut asiat löytävät pysyvät paikkansa muistissa saman tien, eikä tarvitse edes miettiä. Toisia asioita täytyy tankata ja harjoitella, ja sittenkin ne vaan unohtuvat. No, lauma saakoon loistaa tässä(kin) asiassa. Onpahan, keneltä kysyä.

Mun Pariisi - Mon Paris !

Muutama ote omasta rekisteristäni huhtikuiselta matkalta. Mon Paris.

Kukkivat magnoliat. Koko kaupunki näytti olevan menossa naimisiin. Magnolian terälehtiä kengänpohjissa. 

Heleän vaaleanvihreät lehmukset, kirkas huhtikuinen valo.

Macaron-leivokset.  La paikka, josta käydä poimimassa omansa: Ladurée.

Pienet liekit kirkon alttarilla.

Kadut tulvillaan tunnelmaa ja historiaa.

Taidetta joka askeleella, kaduilla ja kujilla.

Naurua, ilon ja onnen kyyneleitä.

Au revoir. Tapaamme pian.