Hetki kuin tuhat vuotta

Aikaa ja sen kulumista mietin. Hetkiä, minuutteja, päiviä, vuosia.

Sen muutaman hetken aikana, jona leipä paahtuu, ehdin lukea vaikkapa yhden blogikirjoituksen. Tai siivota koiranpennun jätöksen olkkarin nurkasta. Samassa ajassa ehtii saada myös puhelun läheisen äkillisestä kuolemasta: elämänsuunnan muuttavan puhelun. En tiedä, mihin näillä ajatuksilla pyrin. Mietin vain. Ehkä kliseisenkin oloisesti mietin, pieniltä ja lyhyiltä vaikuttavien hetkien merkitystä.

Jokainen valinta on omani, ja pienikin valinta kuljettaa polkua johonkin suuntaan. Joskus pieneltä ja vähäpätöiseltä vaikuttava ratkaisu voikin osoittautua isommaksi kuin osasi ennalta arvata. Siksi arvojen mukainen elämä ja valinnat ovat niin tärkeä, kokonaisen elämän kokoinen, pohtimisen arvoinen asia. Haluaisin osata valita kauniisti ja oikein. Niin, että valinta on niiden arvojen mukainen, joille haluan polkuni perustaa.

Eräs läheinen ihminen on puhunut niin kauan kuin muistan rakkaasta harrastuksestaan, johon hänellä ei ole aikaa. Tai tilaa. Tai muuten vain mahdollisuuksia. Hän sairastui vakavasti, ja oli vähällä kuolla, mutta selvisi sairaudestaan sittenkin. Hän alkoi heti toivuttuaan harrastamaan. Ennen ei ollut aikaa hetkeäkään. Yhtäkkiä jokainen hetki onkin kuin tuhat vuotta.

Ja tuhat vuotta kuin hetki.

Budapestin rannalla on upea Kengät-muistomerkki I maailmansodassa Tonavaan ammuttujen muistolle.

Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ollut herättää synkeää mieltä. Pidetään aistit auki polulla, jokaisen askeleen kohdalla. Ja muistetaan pysähtyäkin välillä.

Se on maanantai,  ja viikko ihanasti alussa. Monta hetkeä mahtuu tähänkin viikkoon.

Vaniljaisia kuppikakkuja, ah

Olen siirtynyt uuteen elämänvaiheeseen. Tilanne tuli ihan yllättäen, odottamatta, kaakonpuoleiselta vasemmalta takaa. Töistä kotiin tullessani jo rapulla sieraimiin tulvi vastapaistetun jonkun-ihanan-vaniljaisen tuoksu. Uusi ihmeellinen elämänaika! Saan lämpimäisherkkuja, vaikka en itse laita tikkua ristiin tahi uuniakaan päälle.

Laps oli kaverinsa kanssa leiponut näitä kuppikakkuihanuuksia, jotka tuossa kuvassa. Kuorrutteen värjäsivät kolmella eri sävyllä, vaivoja säästämättä, pikku esteetikot. Maistuivat taivaallisen ihanille: ehkä parhaat syömäni leivokset ikinä.

Ihan niinku lomalla

Järvi on ihan tuossa rannassa,  ja se tekee kesäelämälle hyvää. Rauhoittaa, viilentää ja virkistää. Järvi auttaa siirtymään kesälomamoodiin iltaisin, vaikka onkin viettänyt kesäpäivän työmaalla. Sitä on ihan niinku lomalla, vaikka oikeasti ei olekaan.

 

Nämä maisemat talletan aistimuistiini. Muutaman kuukauden päästä muistot on tarpeen nostella esiin. Silloin keskitalven aikaan, kun kaipaan nähdä ulkona edes JOTAIN pidempään kuin kahden tunnin ajan vuorokaudessa. Siis ulkona. Maisemia. Mitä vaan jotain, ilman keinovaloa.

Nyt saa nauttia valosta ja vihreästä kasvusta ympärillä. Täytellä omiakin kasvuvarastoja. :) 

Bä-ä-ä-äää

Jotakin sanottava välillä täälläkin. 'Bäää' nyt sitten vaikka. Huomaan, että polulla on uusia lukijoita. Se ilahduttaa, tervetuloa seuraan!

Kaverit kuvissa ovat pikkusiskon kesäseuralaiset, jotka tapasin tänään, Köfte ja Iskender. Eikä pidä miettiä, miksi juuri nämä nimet. Usko jo, älä ajattele.







Kesäkelit on minusta olleet ihan ihanat, vaikka kireämmätkin mielipiteet ymmärrän hyvin. Työpäivinä helteettömyydestä osaa olla kiitollinen. Kaunista kuitenkin tämä keskisuomalainen kesäkuu. Kato nyt Pientä Rakasta Lumperoistakin. [kuva alla]

Rusakko sohvalla

Vähän väliraporttia nausteripinserivauvan elämästä. Nabu on kuulkaa fiksun oloinen, siihen nähden, että se on sentään vaan seitenviikkoinen. Sitäpaitti vielä Hymyn jälkeläinen. ;)

Nabu osaa jo:

- tulla käskystä luokse [jos haluaa]
- pissiä ulos [juu, ja sisälle]
- kertoa mamilleen leikkihetken alkamisesta [repimällä tätä nausteriparrasta]

- istahtaa söpösti alas käskystä [ja käskemättä]
- suhtautua agilityyn asiaankuuluvalla innolla [maassa lepääviä keppejä, koiria ja ihmisiä ylitetty häntä vipattaen ja puomikin teputeltiin alusta loppuun 'ai tästäkö saa makkaraa' -ilmeellä]

- leikkiä eri eläimiä, kuten possua [sianporsaan kiljuntaa erehdyttävästi muistuttava ääni, kun joutuu alakynteen mamman kanssa painiessaan], marsua [pienempänä lyllerönä marsuimitaatio toimi paremmin], lepakkoa [nuo dumbokorvat kun vaan nostaa pystyyn] ja rusakkoa ... [no kato nyt tuota kuvaa sohvalla makaavasta jäniksestä]

PavLOVEa

Kodin kuvalehden (8/2012) Viimeinen kiusaus -reseptipalstalla oli niin söötin näköiset pienet pavlovat, että kokeiltava oli. Etenkin, kun pikkunen siskonen oli kylässä, ja se on toisinaan niin innokas keittiöpuuhastelija.

Perinteinen pavlova on marenkinen kakku, mutta nämä söpöläiset ovat omia pikku leivoksiaan. Reseptissä KK:n sivuilla huomioni kiinnittivät vaniljakastikkeen päällä lepäilevät granaattiomenan siemenet. Granaattiomppu ja vanilja nimittäin kihlautuvat, ah ihanasti. Granaattiomena tuli tutuksi isosiskon luona Istanbulissa viime marraskuussa, kun sitä syötiin hedelmäsalaatissa ja vaniljajäätelön keralla. En ole osannut kotoisten markettien tiskeiltä granaattiomenaa edes huomata.

pikkuinen pavlova-leivos vaniljavaahdolla ja mustikoilla [namsk]

Meidän pienet pavlovat tehtiin KK:n reseptiä mukaillen. Granaattiomenoita ei ollut saatavilla, kun nyt ei olla Istanbulissa vaan Saarijärvellä. Mustikat käyvät melkein mihin tahansa makeaan seuraan, varsinkin vaniljan kaveriksi. Mustikoita siis. Ohjeen vaniljakastike korvattiin vaniljavaahdolla. [Sekoitettiin Ekströmin valmiiseen vanhanajan vaniljakastikkeeseen kermavaahtoa. Ei kaivannut lisäsokeria] Tykkään kuohkeasta vaahdosta kastiketta enemmän.

Vähän äkkimakkeeta, mutta hyvää silti. Vaniljavaahto kannattaa jättää vähemmän makeaksi, koska marenki tekee leivoksesta imelän joka tapauksessa.

Pyhä mehtä pyhäpäivänä

Pyhähäkin kansallispuisto tuoksui tänään tuoreelta keväältä. 

Ja tältä se mehtä tänään näytti. Huh.

  

Se maistui makkaralta, nokipannukahvilta ja kääretortulta. Tuntui auringonpaisteelta poskilla ja tulvalta vasemmassa lenkkarissa. Kuulosti tikantakutukselta ja mummon äänekkäältä puhelulta metsän rauhassa.

Kuvia tuli reissulla ropsuteltua kuin huomaamatta pari sattaa, tässä muutama.

  

Tekee ihmisen perin juurin tyytyväiseksi, tämmöinen päivä. Ainakin meidät mehtäläiset.

Jospa te ulkomehtäläiset äitienpäivänviettäjätkin pääsitte näiden kuvien myötä mehtätunnelmaan. Istanbul ja Espoo, ho-hoi!

Onni ja ilo olkoon suvun äideille!

Kukkakynnet

Laps lakkasi äitinsä kynnet ja toinen laps valitsi lakan värin. 

Kaunis päivä tämä.

Silvian lakkaamat äitienpäiväkynnet. 
[Mavala Tokyo -lakka ja Konad -tarvikkeilla leimatut kukkaset]

Suloinen, unettava sade

Heräsin tänä aamuna onnellisena, ah. Aamuyöllä kun alkoi sade, joka ropisi peltikattoon aamuyhdeksään asti. Nukun paremmin, syvemmin ja makeammin sateella. Lapsuudenkodissa oli peltikatto, jonka halusin omaan kotiinikin juuri tuon unetusääniefektin vuoksi. Tuntuuko ilmakin raikkaammalta sisällä asti, vai kuvittelenko vain?

Mikä kukka tämä onkaan? Kasvien nimet unohtuu aina talven aikana.
Nämä näyttivät ihan riehaantuneen yöllisestä sateesta.

 

Nyt vietetään hyvä sadepäivä sisällä puuhastellen [edit. ei piä puuhastella, jos ei taho].
Huomenna ei sada, eikä tarttekaan, koska tarkoitus on lähteä Pyhähäkin kansallispuistoon äitienpäiväretkelle.

Vappupostaus

Näyttää niin mukavalta tuo otsikon sana: 'vappupostaus'. Suomen kielessä on vaan niin huikeita sanoja, yhdyssanoja ja sanayhdistelmiä. Tätä minä todellakin rakastan, tätä meidän suomen kieltä. Suomen kielen yhteydessä voi käyttää amerikkalaisvivahteista rakastaa-verbiä kuulostamatta kornilta. Eikö voikin? Jotain tuotetta tai syötävää ei minusta ole suotavaa rakastaa, mutta kieltä kyllä on. Niin paljon intohimoa ja syviä tunteita liittyy rakkaaseen äidinkieleen.

Vappu sen sijaan herättää minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Se on ollut minulle juhlista vähäpätöisin. En ole osannut juhlia sitä omaehtoisesti, vaan ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa olen ollut osa seuruetta. Niin, että seura on määrittänyt sitä, miten vappua juhlistetaan. Ihan oikeasti, työ tai kevät ei ole ollut minulle riittävä juhlan aihe. Tarkoitan siinä mielessä riittävä, että juhlamieli olisi noussut jostain mielen uumenista luonnostaan. Vappu on ollut minulle luonteva keväänjuhlistamistilanne, mutta vain silloin, kun sää on ollut keväinen. Kylminä, sateisina vappuina olen yrittänyt ajatella sitä työn juhlana. Kuitenkaan täysin onnistumatta.


Pääsiäiseen, jouluun ja pyhäinpäivään mieli on valmistautunut luonnostaan, sen kummemmin ajattelematta. Kirkolliset juhlat ovat aina olleet minulle helppoja juhlamielen kohoamisen kannalta. Samoin syntymäpäivät ovat maailman luonnollisin juhlan aihe. Tänä vappuna ajattelin, että vappu taitaa olla minulle toivoton juhla. Päätin jo melkein eilen, että aion viettää vappuni jatkossa joko matkoilla tai työtä tehden. [lapsia kohtaan epäreiluako..?] Tänään olen miettinyt, löydettyäni vappuongelmani ytimen [= en löydä vapusta tarpeeksi hyvää syytä juhlamieleen], että etsin riittävän hyvän juhlan syyn.

Onko joku minulle tärkeä aihe, jota ei vielä vuodenkierron juhlarepertuaariin kuulu? Löytyi: Pimeästä talvesta on selvitty, ja nyt on todistettavasti kevät. Kesä on ihan kohta ja se tarkoittaa va-lo-a! 

Vappu tuli nyt minullekin.

Löysin Vintiikki -liikkeestä (Siurossa, Tampereen lähellä) nämä viehättävät, laakeat lasit, jonkalaisia olen jo monta vuotta etsinyt. Ah. Pääsin vapunpäivän aamuna yhdeksältä liikkeeseen penkomaan! (Sovin toki käynnistä etukäteen)