Olen nainen, äiti, vaimo, tyttö, isosisko, keskisisko, pikkusisko, kävelijä, etsijä, opettaja, oppilas, tytär, kirjoittelija, hauturi, kasvattaja, avantouimari, nuori (35), aikuinen (35), keski-ikäinen (35), ikääntynyt (35), kokkailija, nautiskelija, kakuntekijä, kristitty, hoitaja, esteetikko, tukija, tuettava, ystävä, lukija, rukoilija, melankolikko, liikenainen, rakastaja, analyytikko, keittiöpsykologi, sohvasosiologi, maalainen, sanailija, mehtäläinen, pikkuinen, kuljeskelija, puutarhanhoitaja, pohdiskelija, matkailija, sosiaalinen erakko, omakotiasuja, empaattinen, kipeästi kiltti mutta oikenemassa, impulsiivinen, tasapainoinen, kuuntelija, pieneksi kasvamassa, intuitiivinen, koiranystävä, sukurakas, suihkufani, agilitaaja, rajanvetäjä ja tunnelmanluoja.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Valkoinen, musta lokakuu

Autuas pohjoinen rauha.
Asumme Nabu Nappisilmän kanssa raksaparakkina palvelleessa muutaman neliön rakennuksessa. 'Koppi' on kivenheiton päässä päämökistä. Tästä pikkumökistä on suunniteltu tehtäväksi saunaa. Jos minulta kysytään, se jää kyllä majataloksi, niin täydellinen oma ylhäisyys kopissa on elää ja tehdä työtä. Kirjoittaa. Tai mietiskellä. Ja lukea. Opiskella. Tehdä budjettilaskelmia (!). Lämpötila mökissa on sen verran epätasainen, ettei ihminen suistu ylenpalttiseen mukavuuden tilaan. Silloin kuuma suihku ja lämmin aamupuuro riittää tuottamaan kiitollisen olon.

Meillä kävi sukulaisvieraita kotipuolesta. Seurueen 7-vuotias ehti tehdä muutaman tunnin aikana monta lumiukkoa eilen. Ainetta on kyllä hieman naftisti, eli kärsivällisyyttä rakentamisessa tarvittiin, mutta täydellinen nuoska tasoitti tilannetta. Tyttö on lumimuovailuissa huimasti edellä kavereihinsa nähden, kun palaa kotiin Keski-Suomeen. :-) Harmi, etten tajunnut kuvata lumitaidetta.

Aamulla oli kymmenen pakkasastetta, ja kiirettä piti hilpaista pyjamassa päämökkiin aamukahville. Maisemat pysäyttivät jäätävästä tunnelmasta huolimatta. Parille kuvalle on oltava aina aikaa.


tiistai 16. lokakuuta 2012

Lunta, jäätä ja pohjoista valoa



Yönseutu levitti ohuen lumikerroksen maan pinnalle. Tuntuu onnekkaalta nousta näihin maisemiin, etenkin, kun kotimaisemissa sataa kuulemma harmaata vettä.

Onnekasta sekin,  että Nabu-nappisilmä nukkui ensimmäistä kertaa koko yön ilman levottomuuksia. Alkaa tottua lappilaiseen elämäntyyliin tuokin: jokaiseen naapurin huskylauman ulvahdukseen ei tarvitse herätä kommentoimaan.





Aurinko ja kuu samassa kuvassa päällekkäin. Aika suloinen tunnelma.



'Kuinkas suloinen minä olen? [Ja uljaskin vielä.] Kuvausjärjestelyissä huomioitiin, miten upeasti pohjoisen auringonnousun valo kultaa turkkini.' Nabu aurinkokuu-ilmiötä ihailemassa.
















Savumerkkejä lähetellään, että saan kuuman aamusuihkuni. Ei tarvita kuin ajatus, kun isä on jo laittanut tulen vesipadan alle. Ylellisyyttä. :-)

Muutama tunti sitten Pitkäjärvi jäätyi. Kun olisi malttanut herätä aiemmin, olisi päässyt seuraamaan hetkiä, kun vesi kiinteytyy vähitellen, kohta kohdalta jääksi. Onneksi ehdin ottaa eilen ja toissapäivänä kuvia Hetasta mustana. Enpä arvannut, että tänään olisi jo myöhäistä.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kotimaan kainalossa



Keskellä ei mitään, ja kuitenkin keskellä kaikkea. Tiainen tervehtii kelohongan oksalta. Maisemat valkenivat ensimmäisenä aamuna tällaisina. Lapinmaalla on harmain aika vuodesta. Kysyin, kuinka pitkä matka on keskustaan. Ollaan kuulemma keskustassa. Kun menet tuon nyppylän toiselle puolelle, kirkontorni näkyy jo... :-)


torstai 11. lokakuuta 2012

Ihania tyttöjä!

Hei tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä! Aiheesta lisää YK:n sivuilla: klikkaa tästä. Poimin albumeistani viime helmikuiselta Dhakan-matkaltani kuvia ihanista bengalitytöistä.





Nämä tytöt ovat välitunnilla, ja siinä mielessä onnekkaita, että vain neljäsosa lapsista Bangladeshissa käy koulua. Viidennes 5-14-vuotiaista on lapsityöläisiä.
Dhakassa saa pienistä tytöistä toisenlaisiakin kuvia, ja siksi tunteet käyvät sekaviksi näitä iloisia kuvia katsellessa. Kotikunnan kouluruokakeskustelukin saa uusia sävyjä, kun tätä jää miettimään. Tai oikeastaan keskusteluun ei huvitakaan enää osallistua.

Pidetään kaikki maailman ihanat tytöt mielessä. Kunpa useampi tyttö saisi edellytykset olla oma, ihana itsensä. Suomalainen Fida on Dhakassa antamassa mahdollisuuksia hyvään elämään slummien bengalilapsille. Lue upeasta slummikouluhankkeesta täältä.

Hyvää Tyttöjen päivää kaikille meille tytöille ja myös niille, jotka toivovat tyttöjen elämään hyvää. Kunpa tytöksi syntyminen voisi olla onni kaikkialla maailmassa, yhtä lailla kuin pojaksikin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Hetki kuin tuhat vuotta


Aikaa ja sen kulumista mietin. Hetkiä, minuutteja, päiviä, vuosia.

Sen muutaman hetken aikana, jona leipä paahtuu, ehdin lukea vaikkapa yhden blogikirjoituksen. Tai siivota koiranpennun jätöksen olkkarin nurkasta. Samassa ajassa ehtii saada myös puhelun läheisen äkillisestä kuolemasta: elämänsuunnan muuttavan puhelun. En tiedä, mihin näillä ajatuksilla pyrin. Mietin vain. Ehkä kliseisenkin oloisesti mietin, pieniltä ja lyhyiltä vaikuttavien hetkien merkitystä.

Jokainen valinta on omani, ja pienikin valinta kuljettaa polkua johonkin suuntaan. Joskus pieneltä ja vähäpätöiseltä vaikuttava ratkaisu voikin osoittautua isommaksi kuin osasi ennalta arvata. Siksi arvojen mukainen elämä ja valinnat ovat niin tärkeä, kokonaisen elämän kokoinen, pohtimisen arvoinen asia. Haluaisin osata valita kauniisti ja oikein. Niin, että valinta on niiden arvojen mukainen, joille haluan polkuni perustaa.

Eräs läheinen ihminen on puhunut niin kauan kuin muistan rakkaasta harrastuksestaan, johon hänellä ei ole aikaa. Tai tilaa. Tai muuten vain mahdollisuuksia. Hän sairastui vakavasti, ja oli vähällä kuolla, mutta selvisi sairaudestaan sittenkin. Hän alkoi heti toivuttuaan harrastamaan. Ennen ei ollut aikaa hetkeäkään. Yhtäkkiä jokainen hetki onkin kuin tuhat vuotta.

Ja tuhat vuotta kuin hetki.



Budapestin rannalla on upea Kengät-muistomerkki I maailmansodassa Tonavaan ammuttujen muistolle.

Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ollut herättää synkeää mieltä. Pidetään aistit auki polulla, jokaisen askeleen kohdalla. Ja muistetaan pysähtyäkin välillä.

Se on maanantai,  ja viikko ihanasti alussa. Monta hetkeä mahtuu tähänkin viikkoon.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Vaniljaisia kuppikakkuja, ah

Olen siirtynyt uuteen elämänvaiheeseen. Tilanne tuli ihan yllättäen, odottamatta, kaakonpuoleiselta vasemmalta takaa. Töistä kotiin tullessani jo rapulla sieraimiin tulvi vastapaistetun jonkun-ihanan-vaniljaisen tuoksu. Uusi ihmeellinen elämänaika! Saan lämpimäisherkkuja, vaikka en itse laita tikkua ristiin tahi uuniakaan päälle.

Laps oli kaverinsa kanssa leiponut näitä kuppikakkuihanuuksia, jotka tuossa kuvassa. Kuorrutteen värjäsivät kolmella eri sävyllä, vaivoja säästämättä, pikku esteetikot. Maistuivat taivaallisen ihanille: ehkä parhaat syömäni leivokset ikinä.



maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ihan niinku lomalla

Järvi on ihan tuossa rannassa,  ja se tekee kesäelämälle hyvää. Rauhoittaa, viilentää ja virkistää. Järvi auttaa siirtymään kesälomamoodiin iltaisin, vaikka onkin viettänyt kesäpäivän työmaalla. Sitä on ihan niinku lomalla, vaikka oikeasti ei olekaan.

 

Nämä maisemat talletan aistimuistiini. Muutaman kuukauden päästä muistot on tarpeen nostella esiin. Silloin keskitalven aikaan, kun kaipaan nähdä ulkona edes JOTAIN pidempään kuin kahden tunnin ajan vuorokaudessa. Siis ulkona. Maisemia. Mitä vaan jotain, ilman keinovaloa.

Nyt saa nauttia valosta ja vihreästä kasvusta ympärillä. Täytellä omiakin kasvuvarastoja. :) 


torstai 28. kesäkuuta 2012

Bä-ä-ä-äää

Jotakin sanottava välillä täälläkin. 'Bäää' nyt sitten vaikka. Huomaan, että polulla on uusia lukijoita. Se ilahduttaa, tervetuloa seuraan!

Kaverit kuvissa ovat pikkusiskon kesäseuralaiset, jotka tapasin tänään, Köfte ja Iskender. Eikä pidä miettiä, miksi juuri nämä nimet. Usko jo, älä ajattele.







Kesäkelit on minusta olleet ihan ihanat, vaikka kireämmätkin mielipiteet ymmärrän hyvin. Työpäivinä helteettömyydestä osaa olla kiitollinen. Kaunista kuitenkin tämä keskisuomalainen kesäkuu. Kato nyt Pientä Rakasta Lumperoistakin. [kuva alla]


tiistai 22. toukokuuta 2012

Rusakko sohvalla

Vähän väliraporttia nausteripinserivauvan elämästä. Nabu on kuulkaa fiksun oloinen, siihen nähden, että se on sentään vaan seitenviikkoinen. Sitäpaitti vielä Hymyn jälkeläinen. ;)

Nabu osaa jo:

- tulla käskystä luokse [jos haluaa]
- pissiä ulos [juu, ja sisälle]
- kertoa mamilleen leikkihetken alkamisesta [repimällä tätä nausteriparrasta]


- istahtaa söpösti alas käskystä [ja käskemättä]
- suhtautua agilityyn asiaankuuluvalla innolla [maassa lepääviä keppejä, koiria ja ihmisiä ylitetty häntä vipattaen ja puomikin teputeltiin alusta loppuun 'ai tästäkö saa makkaraa' -ilmeellä]


- leikkiä eri eläimiä, kuten possua [sianporsaan kiljuntaa erehdyttävästi muistuttava ääni, kun joutuu alakynteen mamman kanssa painiessaan], marsua [pienempänä lyllerönä marsuimitaatio toimi paremmin], lepakkoa [nuo dumbokorvat kun vaan nostaa pystyyn] ja rusakkoa ... [no kato nyt tuota kuvaa sohvalla makaavasta jäniksestä]



tiistai 15. toukokuuta 2012

PavLOVEa

Kodin kuvalehden (8/2012) Viimeinen kiusaus -reseptipalstalla oli niin söötin näköiset pienet pavlovat, että kokeiltava oli. Etenkin, kun pikkunen siskonen oli kylässä, ja se on toisinaan niin innokas keittiöpuuhastelija.

Perinteinen pavlova on marenkinen kakku, mutta nämä söpöläiset ovat omia pikku leivoksiaan. Reseptissä KK:n sivuilla huomioni kiinnittivät vaniljakastikkeen päällä lepäilevät granaattiomenan siemenet. Granaattiomppu ja vanilja nimittäin kihlautuvat, ah ihanasti. Granaattiomena tuli tutuksi isosiskon luona Istanbulissa viime marraskuussa, kun sitä syötiin hedelmäsalaatissa ja vaniljajäätelön keralla. En ole osannut kotoisten markettien tiskeiltä granaattiomenaa edes huomata.

pikkuinen pavlova-leivos vaniljavaahdolla ja mustikoilla [namsk]
Meidän pienet pavlovat tehtiin KK:n reseptiä mukaillen. Granaattiomenoita ei ollut saatavilla, kun nyt ei olla Istanbulissa vaan Saarijärvellä. Mustikat käyvät melkein mihin tahansa makeaan seuraan, varsinkin vaniljan kaveriksi. Mustikoita siis. Ohjeen vaniljakastike korvattiin vaniljavaahdolla. [Sekoitettiin Ekströmin valmiiseen vanhanajan vaniljakastikkeeseen kermavaahtoa. Ei kaivannut lisäsokeria] Tykkään kuohkeasta vaahdosta kastiketta enemmän.

Vähän äkkimakkeeta, mutta hyvää silti. Vaniljavaahto kannattaa jättää vähemmän makeaksi, koska marenki tekee leivoksesta imelän joka tapauksessa.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Pyhä mehtä pyhäpäivänä

Pyhähäkin kansallispuisto tuoksui tänään tuoreelta keväältä. 

Ja tältä se mehtä tänään näytti. Huh.
  
Se maistui makkaralta, nokipannukahvilta ja kääretortulta. Tuntui auringonpaisteelta poskilla ja tulvalta vasemmassa lenkkarissa. Kuulosti tikantakutukselta ja mummon äänekkäältä puhelulta metsän rauhassa.


Kuvia tuli reissulla ropsuteltua kuin huomaamatta pari sattaa, tässä muutama.




  















Tekee ihmisen perin juurin tyytyväiseksi, tämmöinen päivä. Ainakin meidät mehtäläiset.

Jospa te ulkomehtäläiset äitienpäivänviettäjätkin pääsitte näiden kuvien myötä mehtätunnelmaan. Istanbul ja Espoo, ho-hoi!

Onni ja ilo olkoon suvun äideille!

Kukkakynnet

Laps lakkasi äitinsä kynnet ja toinen laps valitsi lakan värin. 
Kaunis päivä tämä.

Silvian lakkaamat äitienpäiväkynnet. 
[Mavala Tokyo -lakka ja Konad -tarvikkeilla leimatut kukkaset]


lauantai 12. toukokuuta 2012

Suloinen, unettava sade

Heräsin tänä aamuna onnellisena, ah. Aamuyöllä kun alkoi sade, joka ropisi peltikattoon aamuyhdeksään asti. Nukun paremmin, syvemmin ja makeammin sateella. Lapsuudenkodissa oli peltikatto, jonka halusin omaan kotiinikin juuri tuon unetusääniefektin vuoksi. Tuntuuko ilmakin raikkaammalta sisällä asti, vai kuvittelenko vain?

Mikä kukka tämä onkaan? Kasvien nimet unohtuu aina talven aikana.
Nämä näyttivät ihan riehaantuneen yöllisestä sateesta.
 







Nyt vietetään hyvä sadepäivä sisällä puuhastellen [edit. ei piä puuhastella, jos ei taho].
Huomenna ei sada, eikä tarttekaan, koska tarkoitus on lähteä Pyhähäkin kansallispuistoon äitienpäiväretkelle.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappupostaus

Näyttää niin mukavalta tuo otsikon sana: 'vappupostaus'. Suomen kielessä on vaan niin huikeita sanoja, yhdyssanoja ja sanayhdistelmiä. Tätä minä todellakin rakastan, tätä meidän suomen kieltä. Suomen kielen yhteydessä voi käyttää amerikkalaisvivahteista rakastaa-verbiä kuulostamatta kornilta. Eikö voikin? Jotain tuotetta tai syötävää ei minusta ole suotavaa rakastaa, mutta kieltä kyllä on. Niin paljon intohimoa ja syviä tunteita liittyy rakkaaseen äidinkieleen.

Vappu sen sijaan herättää minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Se on ollut minulle juhlista vähäpätöisin. En ole osannut juhlia sitä omaehtoisesti, vaan ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa olen ollut osa seuruetta. Niin, että seura on määrittänyt sitä, miten vappua juhlistetaan. Ihan oikeasti, työ tai kevät ei ole ollut minulle riittävä juhlan aihe. Tarkoitan siinä mielessä riittävä, että juhlamieli olisi noussut jostain mielen uumenista luonnostaan. Vappu on ollut minulle luonteva keväänjuhlistamistilanne, mutta vain silloin, kun sää on ollut keväinen. Kylminä, sateisina vappuina olen yrittänyt ajatella sitä työn juhlana. Kuitenkaan täysin onnistumatta.


Pääsiäiseen, jouluun ja pyhäinpäivään mieli on valmistautunut luonnostaan, sen kummemmin ajattelematta. Kirkolliset juhlat ovat aina olleet minulle helppoja juhlamielen kohoamisen kannalta. Samoin syntymäpäivät ovat maailman luonnollisin juhlan aihe. Tänä vappuna ajattelin, että vappu taitaa olla minulle toivoton juhla. Päätin jo melkein eilen, että aion viettää vappuni jatkossa joko matkoilla tai työtä tehden. [lapsia kohtaan epäreiluako..?] Tänään olen miettinyt, löydettyäni vappuongelmani ytimen [= en löydä vapusta tarpeeksi hyvää syytä juhlamieleen], että etsin riittävän hyvän juhlan syyn.

Onko joku minulle tärkeä aihe, jota ei vielä vuodenkierron juhlarepertuaariin kuulu? Löytyi: Pimeästä talvesta on selvitty, ja nyt on todistettavasti kevät. Kesä on ihan kohta ja se tarkoittaa va-lo-a! 

Vappu tuli nyt minullekin.

Löysin Vintiikki -liikkeestä (Siurossa, Tampereen lähellä) nämä viehättävät, laakeat lasit, jonkalaisia olen jo monta vuotta etsinyt. Ah. Pääsin vapunpäivän aamuna yhdeksältä liikkeeseen penkomaan! (Sovin toki käynnistä etukäteen)



sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ihan pihalla


Minä oon ensimmäistä kertaa hetkeä pidempään pihalla. Tänään oli kotiväen mielestä sopiva keli.
 

Aika jännäähän tämä on, mutta suhtaudun asioihin aika coolisti yleensä [viiden viikon kokemuksella]. Katellaan täältä housunlahkeen takaa, ja ryömitään esiin sitten, kun kaikki näyttää turvalliselta.






Jännittää kyllä aika paljon. Mamma tuossa vieressä vaan härnää ja tökkii minua, kun minä vapisen ja ihmettelen. Joo-o, on se minun biologinen äiti. Ulkonäkögeenit tulee isän puolelta, sanovat.


Nausteri-pinserin identiteetillä voin sanoa, että ulkomaailmaan voi tutustua ihan reippaasti. Tässä mitään sen kummallisempaa, kun nuuskitaan vähän kuviota ja painellaan sitten menemään.

Pus. Nabu

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mehtälenkillä



 Kevät ei ole ikinä ollut oma vuodenaikani. Silti täytyy myöntää, että aika juhlavaa oli tallustaa lumettomassa lähimetsässä, ilta-auringonpaisteessa oman lauman kanssa. Jäälle ei enää voi mennä, mikä tarkoittaa väkisinkin kevään vihdoin tulleen. Sehän on sitten kesäkin ihan kohta.

Vähän on turkki takussa ja viikset likaset, mutta enkö minä ole siltikin nätti. ;)







Puut ovat ihania. Joko kasvamassa omalla paikallaan, mutta myös pinottuna tai sahattuna, hiottuina pintoina. Aina ne tuoksuvat ihmeellisen hyvälle.

Käytiin lintujakin kahtelemassa ja kuuntelemassa, mutta kun lintulajeista on kyse, muistini pyyhkii kaiken nähdyn ja kuullun saman tien pois. Se on kyllä kummallista, miten valikoivasti aivojen lokerot tuntuvat toimivan: Jotkut asiat löytävät pysyvät paikkansa muistissa saman tien, eikä tarvitse edes miettiä. Toisia asioita täytyy tankata ja harjoitella, ja sittenkin ne vaan unohtuvat. No, lauma saakoon loistaa tässä(kin) asiassa. Onpahan, keneltä kysyä.


lauantai 14. huhtikuuta 2012

Mun Pariisi - Mon Paris !

Muutama ote omasta rekisteristäni huhtikuiselta matkalta. Mon Paris.

Kukkivat magnoliat. Koko kaupunki näytti olevan menossa naimisiin. Magnolian terälehtiä kengänpohjissa. 





Heleän vaaleanvihreät lehmukset, kirkas huhtikuinen valo.


Macaron-leivokset.  La paikka, josta käydä poimimassa omansa: Ladurée.





Pienet liekit kirkon alttarilla.





Kadut tulvillaan tunnelmaa ja historiaa.








Taidetta joka askeleella, kaduilla ja kujilla.








Naurua, ilon ja onnen kyyneleitä.




Au revoir. Tapaamme pian.