Mummoni veli kuoli eilen. Kaikki neljä isovanhempaani ovat kuolleet, ja isoenon eilisen kuoleman myötä myös isovanhempieni kaikki sisaret. Jäin miettimään sukupolvien
k
e
t
j
u
a.
Häkellytti tajuta, että isäni ja äitini ovat nyt vanhinta sukupolvea. Suvun seuraavat suruviestit koskevat äitiäni, isääni tai heidän sisaruksiaan, todennäköisimmin siis. (näissä jutuissa kun ei kuitenkaan vuoronumeroita ole jaettu...?)
 |
| Mimia meiltä kirkolle vievän jääpolun alkupäässä. |
Joku prosessi tästäkin tuntuu käynnistyvän. Oma rooli muuttuu vähitellen vastuullisemmaksi vanhempien ikääntyessä. Olo ei ole enää hetkeen tuntunut n u o r e l t a. Tunne iän karttumisesta ei ole vaikea, eikä edes haikea. Aikansa kaikella, ja ihan kohta on omien pienten aika olla nuoria. [ihanaa. kieltäydyn ahdistumasta murkkukriiseilykamppailuiden ajatuksesta ;)]
Tartun seuraavaksi kirjaan, joka on ollut hyllyssä jo vuosia: Raili Gothónin Vanhimmaksi sukupolveksi. Arvelen lukevani kirjaa pitkään, h i t a a s t i ja pieninä palasina. Ei mikään nopeasti ahmittavan näköinen teos, vaikka ohut onkin.
Meidän nuorin sukupolvi värkkäsi tänään ensimmäiset IteAlustaLoppuun-marenkinsa. Aika söpöiltä näyttävät uunissa, pieteetillä pursotettuina. :) Kohta otetaan ne ulos, ja nammslurp jätskin, marjojen ja teen keralla. :]..
Tuituiii ja pus,
Jenny
