Valkoinen, musta lokakuu

Autuas pohjoinen rauha.

Asumme Nabu Nappisilmän kanssa raksaparakkina palvelleessa muutaman neliön rakennuksessa. 'Koppi' on kivenheiton päässä päämökistä. Tästä pikkumökistä on suunniteltu tehtäväksi saunaa. Jos minulta kysytään, se jää kyllä majataloksi, niin täydellinen oma ylhäisyys kopissa on elää ja tehdä työtä. Kirjoittaa. Tai mietiskellä. Ja lukea. Opiskella. Tehdä budjettilaskelmia (!). Lämpötila mökissa on sen verran epätasainen, ettei ihminen suistu ylenpalttiseen mukavuuden tilaan. Silloin kuuma suihku ja lämmin aamupuuro riittää tuottamaan kiitollisen olon.

Meillä kävi sukulaisvieraita kotipuolesta. Seurueen 7-vuotias ehti tehdä muutaman tunnin aikana monta lumiukkoa eilen. Ainetta on kyllä hieman naftisti, eli kärsivällisyyttä rakentamisessa tarvittiin, mutta täydellinen nuoska tasoitti tilannetta. Tyttö on lumimuovailuissa huimasti edellä kavereihinsa nähden, kun palaa kotiin Keski-Suomeen. :-) Harmi, etten tajunnut kuvata lumitaidetta.

Aamulla oli kymmenen pakkasastetta, ja kiirettä piti hilpaista pyjamassa päämökkiin aamukahville. Maisemat pysäyttivät jäätävästä tunnelmasta huolimatta. Parille kuvalle on oltava aina aikaa.

Lunta, jäätä ja pohjoista valoa

Yönseutu levitti ohuen lumikerroksen maan pinnalle. Tuntuu onnekkaalta nousta näihin maisemiin, etenkin, kun kotimaisemissa sataa kuulemma harmaata vettä.

Onnekasta sekin,  että Nabu-nappisilmä nukkui ensimmäistä kertaa koko yön ilman levottomuuksia. Alkaa tottua lappilaiseen elämäntyyliin tuokin: jokaiseen naapurin huskylauman ulvahdukseen ei tarvitse herätä kommentoimaan.

Aurinko ja kuu samassa kuvassa päällekkäin. Aika suloinen tunnelma.

'Kuinkas suloinen minä olen? [Ja uljaskin vielä.] Kuvausjärjestelyissä huomioitiin, miten upeasti pohjoisen auringonnousun valo kultaa turkkini.' Nabu aurinkokuu-ilmiötä ihailemassa.
















Savumerkkejä lähetellään, että saan kuuman aamusuihkuni. Ei tarvita kuin ajatus, kun isä on jo laittanut tulen vesipadan alle. Ylellisyyttä. :-)

Muutama tunti sitten Pitkäjärvi jäätyi. Kun olisi malttanut herätä aiemmin, olisi päässyt seuraamaan hetkiä, kun vesi kiinteytyy vähitellen, kohta kohdalta jääksi. Onneksi ehdin ottaa eilen ja toissapäivänä kuvia Hetasta mustana. Enpä arvannut, että tänään olisi jo myöhäistä.

Kotimaan kainalossa

Keskellä ei mitään, ja kuitenkin keskellä kaikkea. Tiainen tervehtii kelohongan oksalta. Maisemat valkenivat ensimmäisenä aamuna tällaisina. Lapinmaalla on harmain aika vuodesta. Kysyin, kuinka pitkä matka on keskustaan. Ollaan kuulemma keskustassa. Kun menet tuon nyppylän toiselle puolelle, kirkontorni näkyy jo... :-)

Ihania tyttöjä!

Hei tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä! Aiheesta lisää YK:n sivuilla: klikkaa tästä. Poimin albumeistani viime helmikuiselta Dhakan-matkaltani kuvia ihanista bengalitytöistä.

Nämä tytöt ovat välitunnilla, ja siinä mielessä onnekkaita, että vain neljäsosa lapsista Bangladeshissa käy koulua. Viidennes 5-14-vuotiaista on lapsityöläisiä.

Dhakassa saa pienistä tytöistä toisenlaisiakin kuvia, ja siksi tunteet käyvät sekaviksi näitä iloisia kuvia katsellessa. Kotikunnan kouluruokakeskustelukin saa uusia sävyjä, kun tätä jää miettimään. Tai oikeastaan keskusteluun ei huvitakaan enää osallistua.

Pidetään kaikki maailman ihanat tytöt mielessä. Kunpa useampi tyttö saisi edellytykset olla oma, ihana itsensä. Suomalainen Fida on Dhakassa antamassa mahdollisuuksia hyvään elämään slummien bengalilapsille. Lue upeasta slummikouluhankkeesta täältä.

Hyvää Tyttöjen päivää kaikille meille tytöille ja myös niille, jotka toivovat tyttöjen elämään hyvää. Kunpa tytöksi syntyminen voisi olla onni kaikkialla maailmassa, yhtä lailla kuin pojaksikin.

Hetki kuin tuhat vuotta

Aikaa ja sen kulumista mietin. Hetkiä, minuutteja, päiviä, vuosia.

Sen muutaman hetken aikana, jona leipä paahtuu, ehdin lukea vaikkapa yhden blogikirjoituksen. Tai siivota koiranpennun jätöksen olkkarin nurkasta. Samassa ajassa ehtii saada myös puhelun läheisen äkillisestä kuolemasta: elämänsuunnan muuttavan puhelun. En tiedä, mihin näillä ajatuksilla pyrin. Mietin vain. Ehkä kliseisenkin oloisesti mietin, pieniltä ja lyhyiltä vaikuttavien hetkien merkitystä.

Jokainen valinta on omani, ja pienikin valinta kuljettaa polkua johonkin suuntaan. Joskus pieneltä ja vähäpätöiseltä vaikuttava ratkaisu voikin osoittautua isommaksi kuin osasi ennalta arvata. Siksi arvojen mukainen elämä ja valinnat ovat niin tärkeä, kokonaisen elämän kokoinen, pohtimisen arvoinen asia. Haluaisin osata valita kauniisti ja oikein. Niin, että valinta on niiden arvojen mukainen, joille haluan polkuni perustaa.

Eräs läheinen ihminen on puhunut niin kauan kuin muistan rakkaasta harrastuksestaan, johon hänellä ei ole aikaa. Tai tilaa. Tai muuten vain mahdollisuuksia. Hän sairastui vakavasti, ja oli vähällä kuolla, mutta selvisi sairaudestaan sittenkin. Hän alkoi heti toivuttuaan harrastamaan. Ennen ei ollut aikaa hetkeäkään. Yhtäkkiä jokainen hetki onkin kuin tuhat vuotta.

Ja tuhat vuotta kuin hetki.

Budapestin rannalla on upea Kengät-muistomerkki I maailmansodassa Tonavaan ammuttujen muistolle.

Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ollut herättää synkeää mieltä. Pidetään aistit auki polulla, jokaisen askeleen kohdalla. Ja muistetaan pysähtyäkin välillä.

Se on maanantai,  ja viikko ihanasti alussa. Monta hetkeä mahtuu tähänkin viikkoon.

Vaniljaisia kuppikakkuja, ah

Olen siirtynyt uuteen elämänvaiheeseen. Tilanne tuli ihan yllättäen, odottamatta, kaakonpuoleiselta vasemmalta takaa. Töistä kotiin tullessani jo rapulla sieraimiin tulvi vastapaistetun jonkun-ihanan-vaniljaisen tuoksu. Uusi ihmeellinen elämänaika! Saan lämpimäisherkkuja, vaikka en itse laita tikkua ristiin tahi uuniakaan päälle.

Laps oli kaverinsa kanssa leiponut näitä kuppikakkuihanuuksia, jotka tuossa kuvassa. Kuorrutteen värjäsivät kolmella eri sävyllä, vaivoja säästämättä, pikku esteetikot. Maistuivat taivaallisen ihanille: ehkä parhaat syömäni leivokset ikinä.

Ihan niinku lomalla

Järvi on ihan tuossa rannassa,  ja se tekee kesäelämälle hyvää. Rauhoittaa, viilentää ja virkistää. Järvi auttaa siirtymään kesälomamoodiin iltaisin, vaikka onkin viettänyt kesäpäivän työmaalla. Sitä on ihan niinku lomalla, vaikka oikeasti ei olekaan.

 

Nämä maisemat talletan aistimuistiini. Muutaman kuukauden päästä muistot on tarpeen nostella esiin. Silloin keskitalven aikaan, kun kaipaan nähdä ulkona edes JOTAIN pidempään kuin kahden tunnin ajan vuorokaudessa. Siis ulkona. Maisemia. Mitä vaan jotain, ilman keinovaloa.

Nyt saa nauttia valosta ja vihreästä kasvusta ympärillä. Täytellä omiakin kasvuvarastoja. :) 

Bä-ä-ä-äää

Jotakin sanottava välillä täälläkin. 'Bäää' nyt sitten vaikka. Huomaan, että polulla on uusia lukijoita. Se ilahduttaa, tervetuloa seuraan!

Kaverit kuvissa ovat pikkusiskon kesäseuralaiset, jotka tapasin tänään, Köfte ja Iskender. Eikä pidä miettiä, miksi juuri nämä nimet. Usko jo, älä ajattele.







Kesäkelit on minusta olleet ihan ihanat, vaikka kireämmätkin mielipiteet ymmärrän hyvin. Työpäivinä helteettömyydestä osaa olla kiitollinen. Kaunista kuitenkin tämä keskisuomalainen kesäkuu. Kato nyt Pientä Rakasta Lumperoistakin. [kuva alla]

Rusakko sohvalla

Vähän väliraporttia nausteripinserivauvan elämästä. Nabu on kuulkaa fiksun oloinen, siihen nähden, että se on sentään vaan seitenviikkoinen. Sitäpaitti vielä Hymyn jälkeläinen. ;)

Nabu osaa jo:

- tulla käskystä luokse [jos haluaa]
- pissiä ulos [juu, ja sisälle]
- kertoa mamilleen leikkihetken alkamisesta [repimällä tätä nausteriparrasta]

- istahtaa söpösti alas käskystä [ja käskemättä]
- suhtautua agilityyn asiaankuuluvalla innolla [maassa lepääviä keppejä, koiria ja ihmisiä ylitetty häntä vipattaen ja puomikin teputeltiin alusta loppuun 'ai tästäkö saa makkaraa' -ilmeellä]

- leikkiä eri eläimiä, kuten possua [sianporsaan kiljuntaa erehdyttävästi muistuttava ääni, kun joutuu alakynteen mamman kanssa painiessaan], marsua [pienempänä lyllerönä marsuimitaatio toimi paremmin], lepakkoa [nuo dumbokorvat kun vaan nostaa pystyyn] ja rusakkoa ... [no kato nyt tuota kuvaa sohvalla makaavasta jäniksestä]

PavLOVEa

Kodin kuvalehden (8/2012) Viimeinen kiusaus -reseptipalstalla oli niin söötin näköiset pienet pavlovat, että kokeiltava oli. Etenkin, kun pikkunen siskonen oli kylässä, ja se on toisinaan niin innokas keittiöpuuhastelija.

Perinteinen pavlova on marenkinen kakku, mutta nämä söpöläiset ovat omia pikku leivoksiaan. Reseptissä KK:n sivuilla huomioni kiinnittivät vaniljakastikkeen päällä lepäilevät granaattiomenan siemenet. Granaattiomppu ja vanilja nimittäin kihlautuvat, ah ihanasti. Granaattiomena tuli tutuksi isosiskon luona Istanbulissa viime marraskuussa, kun sitä syötiin hedelmäsalaatissa ja vaniljajäätelön keralla. En ole osannut kotoisten markettien tiskeiltä granaattiomenaa edes huomata.

pikkuinen pavlova-leivos vaniljavaahdolla ja mustikoilla [namsk]

Meidän pienet pavlovat tehtiin KK:n reseptiä mukaillen. Granaattiomenoita ei ollut saatavilla, kun nyt ei olla Istanbulissa vaan Saarijärvellä. Mustikat käyvät melkein mihin tahansa makeaan seuraan, varsinkin vaniljan kaveriksi. Mustikoita siis. Ohjeen vaniljakastike korvattiin vaniljavaahdolla. [Sekoitettiin Ekströmin valmiiseen vanhanajan vaniljakastikkeeseen kermavaahtoa. Ei kaivannut lisäsokeria] Tykkään kuohkeasta vaahdosta kastiketta enemmän.

Vähän äkkimakkeeta, mutta hyvää silti. Vaniljavaahto kannattaa jättää vähemmän makeaksi, koska marenki tekee leivoksesta imelän joka tapauksessa.